Lautapelaamaan 2015: Ensipuraisuja – Isle of Skye ja pari muuta
Lautapelaamaan 2015 oli tarkoitus sisältää ainakin Mysterium, Codenames, 7 Wonders: Duel ja Isle of Skye. Kuinka kävi? No, Isle of Skye tuli pelattua! Muutama jännä testaus tuli kuitenkin myös kaveriksi, joita ei ilman Lautapelaamaan tapahtumaa olisi tullut mahdollisesti ikinä koitettua.
Beetween Two Cities oli Isle of Skyen lisäksi testauslistalla, mutta Suomessa Stonemaier Gamesin pelien saatavuus on ollut heikohkoa. Ostoon asti se ei olisi luultavasti päätynyt, joten kaverien onnekkaan hyllyjen koluamisen tuloksena sitä olisi ehkä joskus päässyt hakkaamaan. Kovia Kickstarter kavereita on kuitenkin vain yksi, joten onnipotentiaali oli aika pieni. Isle of Skye, Beetween Two Cities, Pikku Prinssi ja New York 1901, siinä Lautapelaamaan 2015 lauantain lista. Oliko hyvää? Seuraavassa ensipuraisut näistä.
Isle of Skye: From Chieftain to King
Isle of Skye oli ensimmäinen peli, jonka kävin nappaamassa hyllystä. Peli osoittautui oikein mukavaksi tapaukseksi. Pelissä ostetaan laattoja, joista rakennellaan omaa saareketta.
Huutokauppamekaniikka oli mainio. Omista rahoista asetettiin hinta pussista nostetuille laatoille. Laattojen hinnaksi asetetut kolikot olivat samalla poissa käytöstä laattoja muilta ostaessa. Sen lisäksi, että laatoille piti saada sopiva hinta, piti myös säästää tarpeeksi rahaa laattojen ostoon. Laatat, jotka eivät menneet kaupaksi, joutui tai sai itse pitää.
Osto- ja myyntikierroksen jälkeen laatat asetettiin pöytään ja alkoi pisteytyskierros, jossa osa pöydällä olevista pisteytyslaatoista käytiin läpi, jonka jälkeen homma alkoi taas uusilla laatoilla. Peli on siis todella simppeli. Vaihtuvuutta peliin tuovat joka pelissä vaihtuvat pisteytyslaatat. Pisteytyslaattoja on runsas määrä ja ne ovat hyvin erilaisia, joten pelitaktiikat muuttuvat suurestikin pelistä toiseen.
Peli jäi sille rajalle, että oliko se loistava ja pitäisikö se ostaa vai ei… Todellista täyttymystä se ei kuitenkaan tuottanut. Ensimmäisen pelikerran jälkeen se tuntui olevan hieman liian pitkä filleriksi, mutta kuitenkin liian lyhyt ja simppeli tunnin peliksi. Minkäänlaista teeman tuntua ei pelatessa tullut. Peli ansaitsee kuitenkin muutaman pelikerran ennen lopullista tuomiota, sillä peliporukan kehittyessä laattojen hinnoitteluun ja ostoon tulee varmasti paljon enemmän syvyyttä.
Between Two Cities
Stonemaier Gamesin viimeisimmässä julkaisussa rakennetaan kaupunkia yhdessä molemmilla puolilla olevien pelaajien kanssa. Jokainen pelaaja rakentaa siis kahta kaupunkia ja saa pelin lopussa vähemmän pisteitä keränneen kaupunkinsa pisteet.
Jokaisella pelaajalla on laattakasa, joista pelaaja valitsee molempiin kaupunkeihinsa yhden laatan ja laittaa laattakasan eteenpäin 7 Wonders tyylisesti. Laatoissa on puistoja, kouluja, tehtaita ja muita kaupunkeihin sopivia rakennuksia, joista kaikista saa pisteitä eri periaatteilla. Tavernoista saa esimerkiksi pisteitä, jos kerää settejä erilaisia tavernoja, kun taas kouluissa määrä ja viereiset rakennukset ratkaisevat.
Pelin perusidea herättää hieman ristiriitaisia tunteita. Kaupunkien rakentuminen perustuu periaatteessa neuvotteluun. Neuvottelu on parhaimmillaan mukavaa riitelyä hyvässä hengessä. Pahimmillaan se on kuitenkin yhden pelaajan dominaatiota, jossa pelaaja kertoo kaikille mihin mikäkin laatta on ehdottomasti laitettava tai he pelaavat väärin.
Temaattisuus puuttuu täysin ja pelin jälkeen jää jollain tavalla tyhjä fiilis, tässäkö tämä nyt oli? Kovinkaan suurta saavutuksen tunnetta ei synny. Peli on tasoa ihan ok, mutta ei missään mielessä pakkohankinta tai edes pakkokokeilu. Parasta pelissä on se, että pelaajien määrä ei vaikuta juurikaan peliaikaan. Isommallakaan porukalla peli ei veny, joten sitä voi huoletta pelata jopa 7 pelaajalla.
Pikku Prinssi: Tee minulle planeetta
Hieman yllättävä kokeilu. Peli iskettiin pöytään, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla. Pelissä on pöydällä pelaajamäärän verran laattoja, joista pelaajat valitsevat laatan. Laattoissa esiintyy erilaisia objekteja, joista saa pisteitä riippuen mitä hahmoja on planeetalleen ottanut.
Peli on ilmeisestikin lastenpeli, mutta enpä ole näin rankkaa lastenpeliä ennen pelannut. Kiusaa muille voi tehdä koko ajan, sillä vuoronsa lopuksi jokainen päättää, kenen vuoro on seuraavaksi. Näin voi helposti estää toista pelaajaa saamasta jonkun hänelle tärkeän laatan tai päättää, kuka ottaa vaarallisen Baobab puun.
Perhepeliksi en tätä missään nimessä suosittelisi, mutta ennakko-odotusten suhteen peli yllätti positiivisesti. Mikään hitti se ei kuitenkaan missään nimessä ole vaan hyvin tuuripitoinen laattojen asettelupeli, jossa on vain aikuiselle suositeltava määrä ilkeyttä mukana.
New York 1901
Peliä pelattiin ahkerasti Competon osastolla ja lopulta se päätyi meidänkin pöytäämme. Peli on Vuoden strategiapeli (eli entinen aikuistenpeli) 2015. Odotukset eivät jostain syystä olleet kovinkaan etukäteen, vaikka en peliin ollut tutustunut juuri ollenkaan.
Ensimmäisenä on sanottava, että peli on kyllä todella nätti, laadukkaan tuntuinen ja pelistä löytyy isohko kasa komponentteja. Siihen nähden 30€ hinta tuntuu todella edulliselta. Sääntökirjaan en itse tutustunut, mutta sen lukenut moitti sitä hyvinkin epäselkeäksi teokseksi.
Pelissä nostellaan Menolippu tyylisesti kortteja, jotka antavat oikeuden rakentaa tietyn tyyppiselle tontille. Tonteille voi rakentaa eri kokoisia rakennuksia, mitä enemmän tonttia on hallussa sitä isompia pilvenpiirtäjiä voi rakentaa. Myöhemmin taitojen kasvaessa voi rakentaa uudemman teknologian pilvenpiirtäjiä ja päivittää vanhoja rakennuksiaan paremmiksi.
Pisteitä kerätään rakentamalla pilvenpiirtäjiä sekä täyttämällä pelistä toiseen vaihtuvia tavoitteita, joita on muutama. Myös eniten tärkeiden katujen varteen rakentanut saa pisteitä.
Peli on ihan mukavaa rakentelua ja pohdiskelua, mutta on hetkiä, jolloin tuuri näyttelee väärällä tavalla suurta osaa pelistä. Hyvin suunniteltu strategia voi yksinkertaisesti epäonnistua aivan täysin pöydässä olevien huonojen tonttien vuoksi. Ensimmäinen pelikerta oli todella hauska, mutta pelkään, että uutuudenviehätyksen kadottua tuuriosa kasvattaisi ärsytyskynnystä liian korkeaksi.
Ei ole Pikku Prinssi lastenpeli, kuten ei se kirjakaan ole lastenkirja… Mutta se toimii kyllä perhepelinä oikein mainiosti, eikä aikuistenkaan kesken ole hullumpi. Siis nappiveto minusta.