Lautapelaamaan 2015: Peliä ja fiiliksiä

//

Viikonlopun kestänyt Lautapelaamaan 2015 on ohi ja paikalta pääsi lähtemään muutamaa kokemusta rikkaampana. Muutamia pelejä sai testiin ja haisteltua yleistä tunnelmaa. Tapahtuma on ottanut viime vuodesta muutamankin tärkeän askeleen eteenpäin kohti parempaa tapahtumaa. Mitä Lautapelaamaan 2015 piti sisällään? No…

Tässä kirjoituksessa pohdiskellaan yleisiä fiiliksiä ja huomioita Lautapelaamaan 2015 tapahtumasta. Hieman myöhemmin ilmestyy pieni katsaus pelattuihin peleihin ja siihen, tuliko aiemmin kiinnostaneet Essen uutuudet kokeiltua.

Tänä vuonna olimme uudenlaisessa tilanteessa muutaman kuukauden ikäisen vauvan vuoksi. Peliaika, pelipäivät ja kaikki mietittiin vauvan aikataulujen mukaisesti, joten mihinkään koko yön maratooniin ei ollut tarkoitus ryhtyä. Tällä kertaa päätimme, että Oona jäisi kotiin ja minä kävisin lauantaina pyörähtämässä paikalla.

7wondersduel

Lautapelaamaan 2015: Mitä siellä oli?

Syvälle Kaapelitehtaan perimmäisen sisäänkäynnin luona sisään kutsui Lautapelaamaan 2015 tapahtumamainos. Halliin sisälle tultaessa ovella tervehti heti keltaiseen huomioliiviin verhoutunut ystävällinen vapaaehtoisihminen, joka toivotti tervetulleeksi. Tämä huomiomies olisi opastanut tapahtuman saloihin ja kyseli, josko olen ensimmäistä kertaa paikalla. Oikein loistava ja mukava parannus viime vuosiin! Ei tarvitse kummastella, että mihin sitä on tultu…

Tällä kertaa käytössä oli kaksi hallia, Valssaamo ja Puristamo, joten pelitilaa tuntui olevan hyvin. Puristamo oli pääasiassa esittelytila, jossa oli esillä mm. Competon ja Lautapelit.fi:n pelejä. Competon osuus hallista oli hieno, pelejä oli esillä, ne olivat pelattavissa ja niihin oli saatavilla opastusta. Oikein laadukasta toimintaa. Lautapelit.fi oli hieman pienemmällä panostuksella liikenteessä, pieni pöytä, jolla muutama peli myynnissä.

Valssaamon puolelle siirryttäessä pelikirjasto oli heti vasemmalla. Viime vuotiseen tyyliin Lautapeliseuran pelikirjasto oli kerätty isoon hyllyykköön. Essenin tuliaiset ja muutama valikoitu peruspeli oli omassa hyllykössään etualalla, josta oli helppo tiirailla sopivaa uhria pöydälle.

Lautapelaamaan 2015 pelihylly

Toinen huomattava uudistus liittyi peliseuran hakuun. Ensinnäkin tasaisin väliajoin oli yleinen peliseuran hakuhetki, jossa porukka kokoontui pelihyllyjen luo ja heidät paritettiin tehokkaasti eri pelien ääreen. Lisäksi käytössä oli kolmea eri väristä kylttiä. Vihreä kyltti tarkoitti sitä, että pöydän väki pelaa ensi kertaa ja on tutustumassa peliin. Keltaisella kyltillä kertoi sen, että osaa säännöt ja on valmis ne opettamaan pöytään tulijalle. Punainen kyltti varoitti, että nyt on kovan ytimen pelaajaa liikenteessä ja pöytään tulija saisi vähintäänkin osata säännöt.

Kyltit olivat oikein hieno lisä sekä peliseuran etsijöille, että pelaajille. Jos pöytään etsi  sopivan tasoista pelaajaa saattoi se löytyä nopeastikin. Lisäksi sopivan pelin etsijä näki jo kaukaa kyltin väristä, kannattaako tiettyyn pöytään lähteä suunnistamaan. Lisäksi Isle of Skyetä tutkaillessamme kävi eräs mukava herrasmies meille säännöt ohikulkiessaaan selittämässä, kun huomasi vihreän kylttimme pöydässä. Erittäin hieno juttu!

Lautapelaamaan 2015: Mitä saisi olla tulevaisuudessa?

Lautapelaamaan tapahtuma kertoo sivuillaan panostavansa erityisesti vapaaseen pelaamiseen. Vapaata pelaamista on mielestäni kehitetty siihen pisteeseen asti, että en äkkiseltään keksi siitä mitään moitittavaa. Pelejä on tarjolla kohtuullisen hyvin ja erityisesti uutuudet saavat oman sydämeni sykähtelemään. Lautapeliseuran kirjasto on laaja, mutta esimerkiksi BGG:n top 100 lista on aika heikosti edustettuna. Tähän syynä luonnollisestikin taloudelliset resurssit eli siitä vain joko liittymään seuran jäseneksi tai lahjoittamaan hyviä pelejä seuran kirjastoon!

Julkaisijoiden esittelytiloissa toivoisin enemmän Competomaista otetta. Mielestäni heidän puoleltaan homma oli kiitettävästi toteutettu. Tämän ansiosta meinasi tarttua aivan yllättäen New York 1901 mukaan vaikka ennakkoajatus pelistä oli, että siihen en tule koskemaan. Competolle siis isot propsit panostuksesta!

Joku pieni myyntipiste kahville/juotavalle/syötävälle olisi ihan tervetullut lisä. Nämä tietysti pitäisi nauttia mahdollisimman kaukana muiden lautapeleistä, mutta kyllähän sitä mielellään maratonsession välissä nappaisi vierestä kahvia naamariin ettei tarvitsisi raahautua monen kymmenen metrin päässä olevaan kahvilaan…

Facebookin Lautapelikirppis ryhmässä joku ehdotti jonkinmoista kirpputorisysteemiä. Tämä kuulostaisi omaan korvaan ihan hyvältä ehdotukselta, vaikka tapahtuman yhteydessä järjestetäänkin Lautapelioppaan pelihuutokauppa sekä BGG:ssä Math trade pelien vaihtoa varten. Kuitenkin pöytä jossain nurkassa, johon voi tuoda pelejä myyntiin sopisi varmasti monelle satunnaisemmalle kävijälle. Pari vuotta sitten oli kokeilussa pelikirppari, mutta se vaati päivystämistä kirpparialueella oman pöydän ääressä.  Vapaaehtoinen pöydän taakse keräilemään rahoja oikeille omistajille ja Lautapeliseura ottaisi 10% kannatusmaksun myydyistä peleistä niin jokainen olisi tyytyväinen!

Lautapelaamaan 2015 - porukk

Missään Slushmaisissa sfääreissä ei Lautapelaamaan tapahtumassa kuitenkaan mennä (taitaa hieman pienemmät rahatkin olla liikkeellä), mutta nyt tapahtumaan kehtaisi jo kutsua vähemmän lautapeliskenessä olevia tuttavia. Pelaaminen on tehty mukavasti ja puitteet ovat kohtuulliset. Tapahtuma on järjestetty täysin vapaaehtoisvoimin ja siihen nähden on kyllä kaikki oikein hyvällä mallilla. Tällä kertaa oma tapahtumassa käynti jäi hieman omalta osalta pieneksi ja vapaaehtoisuuskin jäi tältä vuodelta väliin, mutta innokkaasti ensi vuotta jälleen odotellessa!

Kristian Pesti

Kristian Pesti

Arvostan peleissä erityisesti vahvaa teemaa, vaikeita päätöksiä ja sopivaa kestoa suhteessa edellisten tasoon. Kaikki lyhyistä peleistä monen tunnin mättöihin sytyttävät.
Kristian Pesti

Latest posts by Kristian Pesti

    Lisää samanlaista? Tästä:

    2 kommenttia artikkeliin ”Lautapelaamaan 2015: Peliä ja fiiliksiä

    1. 10% kannatusmaksu myydystä pelistä vaatii melkein sen 10€ hinnan jotta sen maksamisesta olisi mitään hyötyä kenellekään. Suurin osa vanhoista peleistä vaihtaa omistajaa muutamalla eurolla.

      • Tuo on kyllä aivan totta, aika senttipelillähän siinä taidettaisiin mennä. Taitaisi joku 5€ kannatusmaksu olla helpompi ja toimivampi.

    Jätä kommentti