| |

Lautapelipöydän hankinta – mistä ostaa ja mitä olisi hyvä pitää mielessä?

80 Shares

Lautapelipöytä, tuo jokaisen lautapelaajan viimeinen kruununjalokivi. Todellinen täyttymys…vai turhake? Sijoitus on tuntuva, joten kannattaa miettiä sijoituksen järkevyyttä: Onko pelipöydälle oikeastaan edes tarvetta vai riittäisikö ihan tavallinen pöytä? Lautapeliluksusta artikkelissa asiaa vasta fiilisteltiin. Tämä artikkeli pureutuu siihen, mitä tekijöitä lautapelipöydän hankinassa on otettava huomioon, jos sille tielle ajattelee lähteä.

Oma todellinen taipaleemme lautapelipöydän hankinnan harkitsemisessa alkoi Duchess Kickstarter kampanjasta. Pöytä näytti hyvältä, mutta muutamat pienet asiat saivat meidät jättämään kampanjan väliin. 1100€ hintaan halusimme jotain, joka pysyisi talossa vuosia ja josta ei löytyisi valitettavaa. Halun liekki oli kuitenkin syttynyt eikä sitä olisi helppo sammuttaa.

Tutkailimme muutamien eri lautapelipöytien valmistajien katalogeja ja hinnastoja. Tarjonta oli todella houkuttelevaa, mutta hinnat olivat meille liian hurjia. Jo Duchessin 1100€ oli aivan kipurajan yläpäässä. Kun Taylah päätyi Kickstarteriin, oli päätös varsin nopeasti selvä. Kaikki täsmäsi hintaa myöden.

Omasta pöydästämme kerromme tarkemmin myöhemmin, ensifiilikset voi tsekata tästä. Pöytiä tutkaillessa tuli kuitenkin tehtyä enemmänkin taustatutkimusta ja tätä kokemusta olisi tarkoitus jakaa eteenpäin. Mitä lautapelipöydältä voi vaatia? Miksi lautapelipöytä? Mistä niitä saa ostettua ja mitä ne maksavat?

Lautapelipöytä ja ruokapöytä samassa paketissa

Meillä tärkeimmäksi kriteeriksi nousi hinnan lisäksi pöydän monikäyttöisyys. Tarvitsimme pöydän, joka toimisi hyvin ruokapöytänä sekä pelipöytänä. Pöytä tulisi olohuoneeseen, sen ainoan talomme varsinaisen pöydän tilalle. Ruokapöytämäisyys tarkoittaisi pelipöydän päälle laitettavaa tasoa. Tämä oli yksi pelipöydän hankkimiselle. Illalla aloitetun pidemmän pelin voisi jättää pöytäleyjen alle turvaan odottamaan seuraavaa iltaa. Todella hyvä homma, joka turvaisi pidempienkin kaksinpelien peluutuksen!

Pöytälevyjärjestelmissä on muutamia eri vaihtoehtoja. On suuria yhtenäisiä sekä moneen osaan jaettuja pöytälevyjä. Kaikissa näissä on hyvät ja huonot puolensa. Lähes poikkeuksetta tasoihin kuuluu jonkinlainen tiiviste, jotta pöytälevyjen päälle kaadetut nesteet eivät kulkeudu tason alle. Tämän olemassaolo kannattaa ehdottomasti varmistaa.

Iso pöytälevy on ruokapöytäkäytössä erinomainen, sillä siinä ei ole turhia lovia pöytälevyjen välissä. Iso pöytälevy on kuitenkin…no… iso. Kokopuinen pöytälevy painaa paljon ja on todella vaikeasti käsiteltävissä, yksin levyn nostosta ei kannata haaveilla.

Pienet levyt ovat käteviä, ne saa nostettua helposti yksin pois ja takaisin paikalleen. Lisäksi levyjä voi ottaa pois tarvitsemansa määrän. Yhden levyn voi jättää työtasoksi tai pari levyä voi jättää reunoille tarjoiluja varten. Paloista koostuvien pöytälevyjen väliin jää aukko, sillä kokopuu elää. Aukot voivat olla n. 3mm levyisiä, joka on jo varsin näkyvä kolo. Tälle ei kuitenkaan voi mitään, jos haluaa levyjärjestelmän, joka on paloina.

Ensimmäinen valinta – jos haluat pöytälevyn pelipöytäsi päälle, otatko tyylikkään yksiosaisen vai vähän vähemmän tyylikkään, mutta kätevämmän palaversion?

1. Boardgametables.comin yhtenäinen pöytälevy 2. Geeknsonin vaihtoehtoratkaisuja 3. Geekchic Vanguardin moniosainen järjestelmä

Pelialueen ja pöydän koko ovat ratkaisevia kokonaisuuden kannalta

Jos pelipöydän haluaa hankkia, on sen oltava vähintään yhtä pelikelpoinen kuin normaalinkin pöydän. Pelialueen on oltava riittävän iso. Tämä on osio, jossa kompromisseja ei kannata tehdä. Vaikka pelaisikin eeppisiä, paljon pöytätilaa ja aikaa vieviä pelejä harvoin, ovat ne juuri niitä pelejä, jolloin pöytää eniten kaipaa. Kyllähän pöytä fillereihinkin lisäfiilistä tuo, mutta vasta isoimmissa peleissä pöytä pääsee todella oikeuksiinsa. Tuntuisi todella tyhmältä pelailla ihan vaan pöydän päällä sen kerran, kun jotain isompaa pääsisi mäiskimään.

Pelialueen koko vaikuttaa väistämättä pöydän kokonaismittoihin, joka voi olla useassa kodissa rajoittava tekijä. Pelialueen päälle laitettavat levyt yleensä kasvattavat pelipöydän kokoa entisestään. Jos haluaa ison pelialueen, mutta muuten mahdollisimman pienikokoisen pöydän, on tingittävä käsinojista.

Käsinojat ovat mukavammat kuin pelkkä ohut reuna, mutta toisaalta liian leveät reunat kasvattavat turhaan pelaajan ja pelilaudan väliä. Tällöin lyhyemmillä käsillä varustetuille pelaajille tulee turhan suuria ongelmia yltää pelilaudan toiseen päähän. Pelipöydän perimmäisenä tarkoituksena on parantaa pelikokemusta, ei hankaloittaa sitä.

Taylah vs Duchess - pelialueen koko
Pelialue molemmissa pöydissä samankokoinen, mutta käsille nojaustilaa alemmassa vähemmän. Ylemmässä kuvassa Duchess 107cm x 170cm, alemmassa Taylah 157cm x 96.5cm.

Pöydän mitoissa on tärkeä huomioida myös jalkatilan määrä ja pöydän kokonaiskorkeus. Tutkaillessamme Duchess lautapelipöydän Kickstarter kampanjaa sattui pöydän korkeus silmiimme vasta aivan loppumetreillä. Pöytälevyn kanssa Duchess oli hieman yli 80 cm korkea kun esimerkiksi normi pöytämme on 73 cm ja Taylah 77 cm. Neljän sentin korotus meni vielä mittaustemme mukaan juuri ja juuri, mutta 7 cm lisää korkeutta oli jo tasoa lautanen kainalossa.

Jalkatilakysymys ei ole koskaan tullut mieleenkään normaalien pöytien ääressä istuskellessa, mutta loogistahan se on, että tilaa saattaa olla vähemmän. Pelaamiseen tarkoitettu areena on yleensä pöytätasoa hieman alempana ja pöydän alle muodostuu laatikkomainen uloke. Mittailun tuloksena jalkatila arvioitiin riittäväksi jopa parille kaksimetriselle järkäleystävälle. Muutamille näiden pöytien Kickstarter projekteihin osallistuneille nämä mitat eivät kuitenkaan riittäneet vaan he turvautuivat mittatilauksena tehtyihin pöydän jalkoihin.

Viimeinen tärkeä mitta on pöytälevyjen ja pelitason väliin jäävän tilan korkeus. Korkeutta pitää olla riittävästi, jotta kesken jääneet pelit voi ylipäätään jättää turvallisesti pöytälevyjen alle. Erityistä huomiota tähän pitää kiinnittää, jos on mieltynyt miniatyyripeleihin, joissa isoja hahmoja on enemmänkin. Esimerkiksi Anachronyn näyttävimmissä 55mm hahmoissa joutuu tosissaan olemaan tarkkoina, ettei murskaa näitä ylväitä olentoja.

Pelisyvennys tai korotettu pelitaso

Lautapelipöydän alttari, pelialue, kaipaa erityistä huomiota, sillä tämän takia pöytä on pelipöytä. Tähän löytyy oikeastaan kahdenlaisia vaihtoehtoja, joko korotettu pelitaso tai pelisyvennys. Mielestäni tässä asiassa voi tehdä vain yhden järkevän valinnan ja se on pelisyvennys.

Matalammalla sijaitseva pelitaso antaa paremman kokonaisnäkyvyyden ja -ulottuvuuden. Pelilaudan näkee sekä hahmottaa paremmin ja ennen kaikkea muiden pelaajien pelaajalaudat ovat hyvin näkyvissä. Korotettu pelitaso jopa huonontaa näitä tekijöitä verrattuna normaaliin ruokapöytään.

Lautapelipöytä-korotettu-taso
Pelipöytä korotetulla pelitasolla

Toinen tärkeä tekijä on pelitason materiaali. Puun ongelma on se, että se ei anna yhtään periksi. Erityisesti peleissä, jossa kortteja on paljon ja ne pitäisi saada nostettua pöytätasolta, ongelma puun kanssa on ilmeinen. Pelitason on ehdottomasti annettava vähän periksi, mutta se ei kuitenkaan saa olla liian pehmeä.

Materiaalivaihtoehtoja löytyy muutamia varteenotettavia. Minulta vahvan suosituksen saa pokeripöydistä tuttu verka, joka antaa hieman periksi veran ja puun välissä olevan pehmusteen ansiosta. Kortit liukuvat verkaa pitkin loistavasti, mutta kitkaa löytyy hieman enemmän kuin tasaisesta puupöydästä. Nopat pomppivat juuri sopivan tyydyttävästi kohti väistämätöntä voittoa, jääden kuitenkin turvallisesti reunustetun pelialueen hellään syleilyyn.

Lähes samoilla ominaisuuksilla varustettu materiaali on hiirimaton kaltaista neopreeniä, joita useat firmat kauppaavat pöydän päälle asetettaviksi pelimatoiksi. Paksuus on tässä tärkeää, sillä liian paksuna palana materiaali antaa liikaa periksi. Ruokapöydän ylle levitettävänä tasona neopreeni on loistava ratkaisu, mutta pelipöytä käytössä todella riskaabeli. Neopreeni kutistuu ajan myötä jonkin verran alkuperäisistä mitoista. Taylah kampanjassa neopreenisestä pelimatosta luovuttiin testeissä huomatun kutistumisen vuoksi ja vaihdettiin huomattavasti kalliimpaan verkaratkaisuun.

Duchessin neopreeni alusta

Duchess lähti neopreeni tietä ja katastrofin aineksia on ilmassa. Matot ovat kutistuneet todella pahasti ja pelialueen reunoille on jäänyt suuret välit. Monet ovat tilanneet uusia mattoja paikkaamaan kutistuneita. Duchessin valmistanut Boardgametables.com päätyi hankkimaan takaajille uudet isommat matot, joista on itse leikattava reunaa pois, jotta se mahtuu. Kutistuuko matto leikkauksen jälkeen edelleen? Toivottavasti ei. Vaikka materiaali on pelikäytössä hyvä ja edullinen, jättäisin sen mieluummin pöydän päälle kuin sisälle.

Monesta pelipöydästä löytyy veran alta akryylitaso. Akryylitaso soveltuukin varsin moneen tekemiseen. Jos pelaile Warhammerin kaltaisia miniatyyripelejä tai muita, jossa yksiköiden ominaisuuksia on kirjattava ylös, on akryylitaso loistava lisä pelipöytään. Akryylitasoon on mahdollista kirjoitella tussilla ja pyyhkiä helposti pois. Pelikäytön lisäksi tällä voi viihdyttää nuorempaa ikäpolvea, sillä läpinäkyvän tason läpi voi piirrellä ja isompikin ihminen voi toteuttaa luovuuttaan. Tämä ilmeisesti toimii myös loistavana miniatyyrien maalausalustana, sillä maali lähtee akryylipinnasta helposti ja kaverit voi jättää kuivumaan turvallisesti pöytälevyjen alle.

Lisähärpäkkeitä

Geekchicin Vizier

Pelipöydän yksi hienous ovat kaikenlaiset ostettavat lisätarvikkeet. On mukin pidikettä, nappulakippoa, ulosvedettäviä lisätasoja, korttitelineitä, lokeroita sekä pädipidikkeitä. Pöytää voi kustomoida hyvin moneen tarpeeseen ja helpottamaan vielä entisestään pelaamista.

Erityisen tärkeänä näimme mukipidikkeet sekä lisätasot. Kahvia, kakkua ja virvokkeita, ehdottomia kokonaisvaltaisen pelikokemuksen saavuttamiseksi, ei voi jättää liian kauaksi! Ilman asiaan kuuluvia suojavarusteita, järjetön suojeluviettini heräisi varmasti henkiin. Artikkelin alun ajatus elää edelleen – pelipöytä on tehtyä käyttöä ja pelaamista varten, se ei saa asettua pelikokemusta huonontavaksi tekijäksi.

Mukinpidikkeet pitävät juomat turvallisesti pöydän ulkopuolella ja pystyssä. Reunan lisätasoille saa varastoitua isompaakin tavaraa. Osassa pöydistä lisätasoille ei ole tarvetta, jos käsinoja on turvallisen kokoinen muiden syötävien varastointia varten. Nappulakipot ovat myös kätevät erityisesti isommissa peleissä, joissa pöytätilaa on rajallisesti. Turhat resurssikasat saa pois pelaaja- ja pelilautojen välistä tilaa viemästä.

Mistä ostaa lautapelipöytä?

Hyvä lautapelipöytä on aika haastava juttu. Monen asian pitää olla kohdallaan ja pelkkä puumateriaalin työstökokemus ei riitä. Tästä syystä on mietittävä tarkkaan, mistä lautapelipöydän hankkii ja mitä eri vaihtoehdoissa on huomioitava.

Mitä varmemman tuloksen haluaa, sitä enemmän on oltava valmis laittamaan rahaa. Tuurilla voi saada priimaa, mutta huonolla sellaisella voi päätyä tilaamaan varsin kalliin ja toimimattoman puuhäkkyrän.

Pöydän teettäminen puutöiden ammattilaisilla

Lautapelipöytä on asia, josta en usko suomalaisilla puusepillä olevan paljoakaan kokemusta. Luottamus työn laatuun minulla on kova, mutta suunnittelupuoli ainakin lautapelaamiseen liittyvien speksien osalta kannattaa pitää pääosin omissa hyppysissä.

Paras tapa tässä on siis kopioida valmiista hyviksi todetuista ratkaisuista. Valmiita ratkaisuja löysin kolmesta paikasta: BGG:n itsetehtyjen pöytien listasta, lautapelipöytävalmistajilta tai ostettuina suunnitelmina.

Itsetehtyjen pöytien lista on hyvä, sillä usein mahdollisista virheistä alkuperäisessä suunnitelmassa on mainittu ja niistä on mahdollista oppia. Tarjolla harvemmissa on kuitenkaan tarkkoja piirustuksia, joten tältä pohjalta työtä ei ilman omaa vaivaa voi aina lähteä teetättämään.

Lautapelipöytien valmistajilla on mitat kunnossa, mutta ne ovat yleensä suuntaa-antavia. Pöytien kehitykseen on nähty paljon aikaa ja vaivaa, joten tarkkoja mittoja ei haluta jakaa täysin kopioitaviksi. Näitä voi siis käyttää pohjana omalle suunnittelulle, mutta yksityiskohdat on mietittävä itse.

Internetin syövereissä myydään valmiita suunnitelmia pöydistä. Fiverrissä olen kuullut ostettavia suunnitelmia myös olevan, mutta pikaisella etsimisellä en löytänyt yhtään. Fiverristä voi tehdä työpyynnön, jossa toivoo lautapelipöydän suunnitelmia. Valmiista suunnitelmasta esimerkki muualta, The Wood Whisperer Guild. Näissä suunnitelmissa mukana tulevat ohjevideot, joten tämä soveltuu myös itse tehdyksi pöydäksi, mutta hinta on videoiden vuoksi piirustuksia kalliimpi.

Rathskellersin The Councilor pöydässä on alumiiniraide lisätarvikkeille

Jälki teetetyssä pöydässä on lähes varmasti yhtä hienoa kuin lautapelipöytien valmistajilla, jos piirustukset ovat kunnossa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lisätarvikkeet kannattaa miettiä heti pöytää suunniteltaessa. Jos pöytää ei ole suunniteltu lisätarvikeystävälliseksi, voi niiden hankkiminen olla todella haastavaa, työlästä ja kallista.

Käsityönä suomalaiselta puusepältä

Tämä olisi vaihtoehto, jonka periaatteessa olisin halunnut toteuttaa mieluiten. Kotimaista ammattimiestä olisi todella hieno tukea. Työhön saisi vaikuttaa ja sitä voisi käydä katsomassa työstövaiheessa. Hinta kuitenkin pelotti. Ennakkofiilisteni mukaan suomalaisten puuseppien tuotokset ovat hyvin arvostettua tavaraa ja hintakin on sen mukainen. Tämä oli kuitenkin pelkkää ennakkoajatusta enkä lähtenyt kyselemään tarjouksia pöydästä, sillä ajatus pöydän hankkimisesta ei ollut akuutti.

Hieman harmittaa, että tarjouspyynnöt jäivät tekemättä. Villien huhujen mukaan ns. peruspuusepän taksat eivät ole niin huimia, kun yleensä luullaan. Jos lähtee design puuseppäliikkeiden kautta tilaamaan, hinta on tietysti kova. Mutta jos löytää taitavan paikallisen yksityisyrittäjän niin hinnat ovat kuulemma täysin kohtuulliset.

Tilaustyö tarjouskilpailun kautta

Tämä oli kiehtova vaihtoehto, jota en kuitenkaan lähtenyt kokeilemaan. Dooxe on palvelu, johon voi laittaa työpyynnön, johon pyytää tarjouksia. Palveluun voi siis jättää esimerkiksi lautapelipöydän speksit ja tekijät voivat tehdä hintatarjouksia, jolla olisivat valmiit pöydän askartelemaan.

Lopputuloksena voi päätyä tilaamaan pelipöydän todella edullisesti henkilöltä, joka tykkää tehdä puutöitä, mutta ei ole ammattilainen. Näin siis jos käy tuuri. Jos kohdalle osuukin lähinnä rahan perässä juokseva näpertelijä, voi jälki olla jotain muuta kuin rakkaudella tehty pelipöytä.

Ammattikoulun harjoitustyö

Jos haluaa todennäköisesti hieman varmempaa jälkeä Dooxen kautta, vaihtoehtona on myös yhteydenotto alan oppilaitoksiin. Projekteja kaivataan aina ja oikeat työt antavat opiskelijoille suurempaa motivaatiota näyttää osaamisensa.

Tämä vaihtoehto olisi lähes yhtä kiinnostava kuin oikean puusepän palkkaaminen ja olisipa tullut varmasti edullisemmaksi. Tämä ei kuitenkaan tullut mieleen kun pöytä oli ajatuksissa ja uskoisinpa, että tätä vaihtoehtoa lähtisin tosissaan selvittelemään, jos tarvetta pöydälle olisi ja budjetti olisi tasoa 1000€. En tiedä, mutta uskoisin hinnan jäävän alle tuon, sillä esimerkiksi TV-tasoja ja stereopöytiä olen kuullut saatavan 100-200€ hintaan materiaaleineen.

Oppilaitoksia, jotka kouluttavat puuseppiä voi lähialueeltaan hakea esimerkiksi Opintopolun kautta.

Tee-se-itse lautapelipöytä

lautapelipöytä-eastcoastbrian
EastCoastBrianin suunnittelema lautapelipöytä

Vaihtoehdoista tämä oli ylivoimaisesti edullisin. Hinta olisi hieman toiveista riippuen edullisimmaan 130€:sta ylös päin. Ajatuksen tueksi luin BGG:stä useista henkilöistä, jotka olivat itse tehneet oman lautapelipöytänsä. Listalla komeilee myös suomalainen Marko Kari, joka on tutkailun ajankohdan jälkeen kirjoittanut Lautapelioppaaseen loistavan oppaan oman pöydän rakentamiseen.

Ongelmana itse tekemisessä oli kuitenkin työkalujen puute sekä hyvin korkea epälahjakkuuden taso puukäsitöissä. Mitään kaunista ei näillä käsillä saisi aikaan. Jos meillä olisi mukava ylimääräinen pelihuone, niin itse tekemäni pöydän karun ulkonäön saisin ehkä anteeksi. Valitettavasti ylimääräisiä huoneita ei juurikaan löydy, joten tälle tielle emme uskaltaneet lähteä.

Jos jonkin verran käden taitoja ja aikaa olisi löytynyt, tämä olisi ollut todella mielekäs projekti. Jos ei pidä itseään aivan tumpelona, suosittelen tutustumaan BGG:n pöytälistaukseen ja Marko Karin artikkeliin ja lähteä pohtimaan tätä vaihtoehtoa yhtenä ratkaisuna pelipöytävajaukseen.

Lautapelipöytien valmistajat

Lautapelipöytien valmistajat ovat ehdottomasti varmin ratkaisu. Heillä on lautapelipöydistä paljon kokemusta – pöydän mitat, materiaalit ja puusepän taidot ovat hyvin hanskassa. Vain yksi miinus…hinnat ovat todella kovia.

Rathskellers – Kreikka, The Phalanx alkaen 1700€
Geeknson – Iso-Britannia, Pinata alkaen 1400€
Boardgametables – USA, alkaen 1400€
Geekchic (Konkursissa) – USA, Standard Vanguard alkaen 2200€

Jos silmäilyn kohteena on Geeknson kannattaa ehdottomasti odotella tarjouksia. Sivulta bongattu mm. £600 alennus Denis pöydästä sekä ~£500 alennus lisähärpäkkeistä. Ylläolevissa hinnoissa ei ole mukana kuljetusta tai mahdollisia tulleja, joita Ameriikan mantereelta tilatessa pöydän hintaan lisätään.

Geeknsonin ja Boardgametablesin Kickstarter kampanjat olivat tekijöilleen haastavia. Asiakasmäärä on todella paljon suurempi kuin normaalisti ja toimitusaikataulu varsin tiukka. Jos Kickstarter kampanja vielä sarjatuotantoperiaatteella joskus ilmoille sopivaan hintaan tulee niin siinä on väli, johon kannattaa tarttua, jos hinta ylläolevissa pöydissä on ongelma.

rathskellers-the-hive-hexagon
Rathskellersin The Hive

Pokeripöydän valmistajat

Lautapelipöydät ovat erityisesti Suomessa varsin uusi ilmiö. On kuitenkin laji, joka on tänne rantautunut suuremmalla volyymillä aikaisemmin, jossa tällaisella semiluksuksella on paikkansa – pokeri. Pokeripöytiä ovat useat henkilöt teetättäneet ja niitä myydään myös tusinatavarana nettikauppojen kautta.

Teettäminen on kuitenkin yhtä kallista kuin lautapelipöydänkin, joten miksi turhaan lähteä eri lajin kautta hakemaan lautapelipöytää? Valmiin sarjatuotetun pokeripöydän hankkiminen on tietysti vaihtoehto, mutta kysymys kuuluu edelleen, miksi? Pöytä on suunniteltu hieman eri tarkoitusta varten. Pelaajamäärä on yleensä 10 ja mukin pidikkeitä löytyy ympäri pöytää. Pöydän päätypaikat ovat pelaajamäärän vuoksi yleensä hyvin kaukana, joten koko ei ole lautapelaamisen optimaalinen.

Jos tekee löydön esimerkiksi kirpputorilta, asiaa kannattaa tietysti harkita, sillä hinta on mitä on. Jos lautapelikokemus paranee halvalla niin miksipä ei? Lähtökohtaisesti nämä pöydät on kuitenkin suunniteltu varsin eri käyttöön, joten pitäisin fokuksen lautapelaamisessa.

Viimeisiä ajatuksia

Haluatko lautapelipöydän? Paljonko lautapelirahaa olet valmis uhraamaan peliympäristön parannukseen? Pöytä ei ole missään mielessä välttämätön. Lautapelaamisessa ratkaisee kuitenkin lopulta se, mikä peli on pöydällä ja ketkä ovat sen ympärillä. Nämä ovat ensisijaiset tekijät hyvässä lautapelikokemuksessa. Huonoa peliä ja ikäviä ihmisiä ei pelasta kalleinkaan lautapelipöytä, mutta hyvä peli ja hienot ihmiset toimivat missä vain ympäristössä. Pöytä on asia, jota voi alkaa miettimään ihan viimeisenä tunnelmankohottajana, jos muut tekijät ovat onnellisesti hanskassa.

Pöydän hankintaan en ole kuitenkaan kertaakaan katunut – se oli loisto-ostos! Jos on valmis jättämään väliin 10-20 lautapelin ostamisen, alkaa rahaa vähitellen säästyä lautapelipöytää varten. Kunnolla tehty pelipöytä on pitkäikäinen ratkaisu, joten sen ominaisuuksiin kannattaa kiinnittää paljon huomiota.

TL;DR

-Mieti, mitä pöydältä haluat.
-Jos osaat tehdä, tee pöytä itse.
-Jos et ja haluat varmasti laadukkaan ja käytännöllisen pöydän, osta se lautapelipöytä valmistajalta.
-Jos haluat pöydän, jossa on tunnetta mukana, teetä pöytä itse omilla mitoillasi puusepällä tai muulla osaajalla.

Similar Posts

Leave a Reply

Your Sähköposti address will not be published. Required fields are marked *

 

2 Comments

  1. Suomessa teettämisen bonuksiiin kuuluu ymmärtääkseni myös kotitalousvähennys, mikä on hyvä ottaa huomioon.

    1. Tämä on hyvä pointti! Käsittääkseni kotitalousvähennys kattaa ns. tavanomaiset kotitalous- ja kunnostustyöt tai hoivapalvelut. Verohallinnon tietoja lukemalla jäin siihen käsitykseen, että huonekalujen teettäminen ei ole vähennyskelpoista, mutta varmaksi en osaa sanoa.