| | |

Prototyyppailua: Scythe

49 Jakoa

Päivitys: Scythe on saanut kokopitkän arvostelun Pöydällä blogissa, joka on ilmestynyt 29.8.2016. Lue se tästä.

Scroll to the bottom of the post for english!

scythelogo

Stonemaier Gamesin (Viticulture, Euphoria) uusin tulokas, Scythe on aiheuttanut erittäin suurta kohua Boardgamegeekissä, tähän mennessä pääasiassa järjettömän hienon graafisen toteutuksen ansiosta. Peli on juuri siirtynyt pelitestausvaiheeseen ja olimme onnekkaita päästessämme mukaan. Scythe on kaunis, mutta onko se hyvä?

Maailman on suunnitellut taiteilija nimeltä Jakub Różalski. Kannattaa käydä kurkkaamassa Jakubin Facebook sivut, aivan uskomatonta jälkeä. Toivottavasti Scythen julkaisuversiossa taide pääsee vielä entistä suurempaan rooliin sillä tämän veroista ei ole lautapelimaailmassa ennen nähty.

Scythe – on se myös hyvä

Making the Scythe prototype...

Scythe sijoittuu kuvitteelliseen 1920-luvun Eurooppaan, jossa tavalliset farmarit, sotilaat ja massiiviset, kahdella jalalla kävelevät metalliset sotakoneet elävät sulassa sovussa…ja sodassa. Jokainen pelaaja kontrolloi yhtä ryhmittymää, joka pyrkii alueen valtiaaksi. Vuorollaan voi esimerkiksi liikuttaa työläisiään ja sotakoneitaan, kouluttaa lisää joukkoja tai kerätä resursseja. Jokainen tekee yhden toiminnon vuorollaan ja peli jatkuu vuorosta toiseen samanlaisena pelin loppuun asti.
Ensimmäinen pelikerta on nyt takana. Arvostelua ei vielä tällä kokemuksella saa aikaiseksi, mutta ajattelimme julkaista molempien ensifiilikset pelistä sekä hieman kuvatunnelmia pelin tiimellyksestä.

KUVAT PROTOTYYPPIVAIHEESTA (Kaikki pelin komponentit on kerätty muista lautapeleistämme eivätkä kuulu Scytheen. Pelilauta ja kortit on itse printattu eivätkä myöskään ole välttämättä lopullisessa muodossaan.)

Oona: Peliä oli todella miellyttävä pelata. Scythessä ehkä hienointa oli se, että omaa vuoroa ei tarvinnut kauaa odotella, mikä on harvinaista tämän kaltaisissa peleissä. Olen yleensä jokseenkin kärsimätön ihminen, joten tämä on oikein hyvä asia.

Scythe is amazing!

Scythessä miellytti myös valinnan paljous.  Pelissä on monipuolisesti vaihtoehtoja edetä ja kerätä voittopisteitä. Hauskan lisäsäväyksen peliin toivat omat salaiset tehtäväkortit, jotka toivat tottakai lisää niitä kaikkien havittelemia voittopisteitä.   Hyvä merkki toimivasta pelistä on tunne siitä, että peli loppuu aivan liian nopeasti. Olisi ollut vielä niin paljon kaikkea mitä olisin halunnut rakentaa ja valloittaa.  Seuraavalla kerralla sitten!

Playing Scythe boardgame prototype

Scythe boardgame prototype - happiness Kristian: Ameritrash ja europeli samassa, jännittävää. Maailma on loistava, mutta idea näiden yhdistämisestä tuntui alkuun hieman kömpelöltä. Mutta huh, olin kyllä aika väärässä. Yhdistelmä toimi ainakin ensimmäisen pelin perusteella todella hauskasti.

Eniten pidin taistelusta ja sen seurauksista. Hyökkäyksestä saatava hyöty houkutteli tarpeeksi sen toimeenpanemiseksi. Toisaalta tappio ei kirpaissut liikaa eikä vastustajankaan kohtalo jäänyt säälittämään.

Scythe boardgame prototype

Näihin tunnelmiin tällä erää. Scythestä tullaan varmasti vielä kuulemaan sekä täällä että muualla.

 

—————————————————–

The youngest child of Stonemaier Games (ViticultureEuphoria), Scythe has raised quite the hype on Boardgamegeek. So far, the hype has been mainly because of the unbelievable art. The game has just moved to blind playtest phase and we were lucky to get chosen as playtesters. Scythe is beautiful, but is it good?

The world of Scythe has been designed by an artist called Jakub Różalski. His Facebook page is worth checking out, the art is fabulous. Hopefully the art will get a big enough role in the game because so far the boardgaming world hasn’t seen art of this quality.

Scythe happens in imaginary 1920 century Europa, where normal farmers, soldiers and massive, two legged metal war machines live in harmony…and war. Every player controls a faction that aims to become a force to be reckoned with. On a player’s turn he can for example move his workers and mechs, train more troops or collect resources. Every player performs an action on his turn and the game goes on like this until the end of the game.

The first test session is behind us. With this experience we cannot write a review yet, but we thought we could publish our first thoughts on the game and some feelings in picture form from the session.

PICTURES FROM PROTOTYPE PHASE OF THE GAME (All of the components have been scavenged from our other board games and are not part of Scythe. The game board and cards have been self-printed and the design and art elements might change in the final product.)

Oona: The game was a real pleasure to play. Maybe the coolest thing in Scythe is the fact that you don’t really have to wait for your own turn, which is rare in a game like this. I’m usually quite impatient so this is very good for me.

The amount of choices was very intriguing. There are many options to progress and collect victory points. A nice extra touch were the hidden objective cards, that brought more of those coveted victory points! A sign of a good game is the feeling that the game ends way too fast. There was so much more I wanted to build and conquer. Maybe next time!

Kristian: Ameritrash and euro game in one package, exciting. The world Scythe happens in is amazing, but the combination of these two seemed somewhat clumsy beforehand. But boy how wrong I was. After the first game I felt the combination worked very well.

I liked most the combat and it’s consequences. The benefits of combat were lucrative enough to go ahead with the attack plans. On the other hand defeat didn’t hurt too much and you didn’t have to feel remorse about the fate of the opponent.

This is what we have now, but don’t worry, you will surely hear more about Scythe, here and most certainly elsewhere as well.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

6 kommenttia

  1. Kiitos proton esittelystä! Tilaukseen menee heti, kun lokakuussa tulee Kickstarteriin. Jännittää vaan kuinka paljon rahaa tulee viskata saadakseen pelin rouheimman painoksen…

  2. Juu, saa nähdä miten käy. Ei pitäisi näin julkisesti pohdiskella, koska vaimo saattaa tämän kommentin nähdä, mutta ei taida Scythestä ihan normiversio riittää, kyllä se niin kovalta jo protovaiheessa tuntui… Toivottavasti ei yli $100 mene.

    1. Sulla kävi hyvä tuuri kun Deluxe-painos on $99! Itse oli pakko ottaa tuo kirjanen siihen mukaan. Ja $9 postituskulujahan ei lasketa itse lautapelin syyksi =)

  3. Joko Scythe saapui? Itselle tuli jo toissa viikkona, mutta 1,5-vuotias viipeltäjä vie vapaa-aikaa hyvässä ja pahassa, joten peli on täysin korkkaamaton. Arvostelua odotellessa!

    1. Aijai! Mutta onneksi on prioriteetit kohdillaan. Me ollaan pari kertaa laitettu tulille kaksinpelinä kun meidän huomattavasti nuorempi 1v 1kk saatu unille. Toimii ihan ok, mutta ei syty ihan yhtä hyvin kuin neljällä protoillessa. Toisaalta huomattavasti lyhyempi, ensimmäinen peli 2h, toinen meni jo 45 minuuttiin. Perjantaina lähtee nelinpelit!