Joulukalenteri 2017 – säännöt ja palkinnot

//

Lapset saavat avata joulukalenterin joka aamu. Teknisestihän vuorokausi vaihtuu keskiyöllä, joten meillä aikuisilla on oikeus käyttää tätä pieniltä salattua faktaa hyväksemme. Täten, joka yö vuorokauden vaihtuessa klo 0.01 aukeaa joulukalenterin uusin luukku, jonne löytää tiensä blogin etusivulta. Sähköpostilistalta, Facebookista tai Twitteristä luukkujen kimppuun pääsee edellä mainitun ryhmän sääntöjen mukaisesti kello 7. Joulukalenteri 2017 on täällä!

Kiire ei kuitenkaan ole, sillä vastausaikaa kaikilla luukuilla on vuoden loppuun asti. Jos joku luukku tuottaa päänvaivaa niin ei hätää, siihen on mahdollista palata vaikka kinkun ja suklaan voimalla joulupäivänä asiaa tutkailemaan. Vastaa joka päivä samalla nimellä ja sähköpostiosoitteella, sillä vain näin pisteesi lasketaan yhteen. Vain yksi vastaus/henkilö/luukku, vain ensimmäinen hyväksytään. Jokainen kerätty piste parantaa voittomahdollisuuksiasi!

Joulukalenterin luukkujen kysymykset käsittelevät lautapelejä eri vuosikymmeniltä ja eri näkökulmista. Tunnistatko pelin teeman? Tunnistatko pelin komponentteja tai pelin kannen? Joulukalenterissa päästään kurkistamaan Korvatunturin tehtäviin erityisen sisäpiiri tehtävän muodossa.

Tilaa tästä Pöydällä joulukalenteri sähköpostiisi:



Kaupan päälle saat kaikki blogin tulevat artikkelit…tarjous, josta ei voi kieltäytyä…

lautapeli-joulukalenteri-2017

Joulukalenterin voittajat

Pisteet lasketaan mahdollisimman nopeasti vastausajan sulkeuduttua, valmista tulee toivottavasti viimeistään 7.1.18. mennessä. Tämän jälkeen voittajiin ollaan yhteydessä. Ketkä ovatkaan voittajia? Kuka pääsee osalliseksi palkinnoista?

Joulukalenterin paras (=eniten pisteitä keränny) palkitaan. Palkintoja jää kuitenkin vie jäljelle, mitä kummaa niillä tehdään? Mahdollisuuksia voittoon jää myös epäonnekkaammille kilpailijoille. Loput palkinnot arvotaan muiden osallistujien kesken. Jokainen kerätty piste on yksi arpalippu, joten mitä enemmän tiedät, sitä suuremmat mahdollisuudet sinulla on voittaa! Jokaisesta oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen, jos luukussa ei toisin mainita.

Ensimmäinen luukku on suoraan Oonan lautapelipainajaisista. Jotta tämän läpi uskaltaa itsensä taistella, olemme päättäneet tarjota lisäpalkintona Escape the Room: Arvoitus tähtitieteilijän kartanossa (Martinex) pelin arvottavaksi kaikkien luukun aikana eniten oikeita vastauksia keränneiden kesken.

Joulukalenterin palkinnot

Palkinnot jaetaan siten, että voittaja valitsee palkintonsa alla olevalta listalta. Tämän jälkeen jäljellä olevat palkinnot arvotaan kaikkien muiden pisteitä keränneiden kesken.

Pientä pränttiä – kerättyjen tietojen käyttö ja julkaisu

Keräämme joka luukussa kilpailijan nimen ja sähköpostiosoitteen, jotta voimme yhdistää luukkujen vastaukset samalle nimelle. Tulosten julkistusten yhteydessä voittajien etunimet ja sukunimen ensimmäinen kirjain julkaistaan joulukalenterin tulos- ja vastaussivustolla. Sähköpostiosoitetta tai muita henkilökohtaisia tietoja ei julkaista tai luovuteta muille tahoille. Nimet, sähköpostiosoitteet ja vastaukset hävitetään kun palkinnot ovat löytäneet onnellisesti perille.

Kristian Pesti

Kristian Pesti

Arvostan peleissä erityisesti vahvaa teemaa, vaikeita päätöksiä ja sopivaa kestoa suhteessa edellisten tasoon. Kaikki lyhyistä peleistä monen tunnin mättöihin sytyttävät.
Kristian Pesti

Latest posts by Kristian Pesti

    Lisää samanlaista? Tästä:

    Jätä kommentti