Ensipuraisu: Super Motherload
Roxley Games on nuori lautapelifirma, joka on jokaisella tuotoksellaan lämmittänyt sydäntäni. Ensikosketukseni Roxleyn tuotantoon sain Steampunk Rallyn pärisevän steampunkahtavissa rakenna-alus-ja-anna-sen-hajota-kunhan-pääset-kovaa-eteenpäin maailmassa, jonka jälkeen laskeuduin harmonisen kreikkalaisen pähkäilyn pariin Santorinin rauhallisessa keinutuksessa. Oli pakko saada lisää ja nappasin tuplapaketin Brass lautapeliä, jonka alkuperäistä versiota en ollut koskaan edes pelannut. Roxleyn innostus laadukkuuteen sekä komponenteissa että pelisuunnittelussa toi mieleen Stonemaier Gamesin. Halusin lisää Roxleytä. Mutta oli jotain, mistä en vielä tiennyt mitään – oli Super Motherload (2015).
Super Motherloadista kuulin ensi kertaa kun olin yhteydessä Roxleyhyn saadakseni joulukalenteriin hieman heidän äärimmäisen hienoja Brassiin suunniteltuja pelimerkkejäään. Näitä olisi saanut odotella ja logistisesti homma olisi ollut varsin hankalaa. Vastatarjouksena iskettiin pöytään Super Motherload. Mikä ihme?
Huomio! Tämä artikkeli on ensipuraisu, ei syvällinen arvostelu. Peliä on pelattu 1-2 kertaa, joten kyseessä ovat vain ensitunnelmat pelistä.
Super Motherload lautapeli digimaailmasta fyysiseen olevaisuuteen
Super Motherload lautapeli perustuu vuonna 2013 Steamissa julkaistuun PC peliin. Pelissä eletään vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa kylmän sodan aikainen energiakriisi on pahimmillaan. Pelaajat louhivat Marsista mineraaleja ratkaistakseen kotipuolen energiakriisin. Alkuperäinen PC versio oli nopea tempoista co-op räimettä, kun lautapeli vie juonen pelaajien väliseksi kilpailuksi Marsin resursseista hieman rauhallisemmalla tahdilla varustettuna.
Pelaajat kehittävät omaa pientä louhintatiimiään paremmaksi ja paremmaksi samalla poraten syvemmälle ja syvemmälle Marsin ytimeen kalliimpien rikkauksien toivossa. Peli on sekoitus pakan rakentelua ja puzzlemaista laattojen asettelua ja tarjoaa varsin uniikin pelikokemuksen.
Pakanrakentelua ja ongelmanratkontaa
Omalla vuorollaan pelaaja voi nostaa kortteja pakastaan, porata tai pommittaa. Porattaessa pelataan haluttu määrä samanvärisiä porakortteja ja porataan suorassa linjassa korttien määrän verran maastoa eteenpäin. Pommittaessa taas räjäytetään tunnelin jatkoksi maahan reikää, jonka muoto riippuu pelatusta pommittaja kortista. Käytetyt kortit menevät perinteiseen tapaan poistopakkaan, joka nostopakan loputtua sekoitetaan uudeksi nostopakaksi ja näin kortit ympäri kiertävät läpi pelin. Poran tai pommin alle jääneet ruudut peitetään tyhjillä laatoilla ja mineraalit kerätään omiin varastoihin.
Arvokkaimpia mineraaleja kohti pitää ahneuksissaa koko ajan edetä, mutta samalla täytyy pelätä, että toiset pelaajat nappaavatkin ne nenän edestä. Pommitus on tehokas tapa edetä, mutta se syö rajallisia pommeja, joita ilman ei räjäytelläkään yhtään mitään. Lisäksi kaikesta ei mennäkään pommilla läpi, sillä maastoon asetellut teräslaatat eivät niistä hetkahda. Pora on kiva, mutta se taas ei tykkää kivestä. Sopivan nopeasti, mutta varovasti on edettävä, jotta saa kalleimmat mineraalit parhaaseen talteen.
Mitäpä niillä mineraaleilla? Ei tässä vain rahaa olla keräämässä vaan pelastamassa maapalloa. Mineraaleista saadut varat käytetään oman louhintaoperaation parantamiseen. Parantelu tapahtuu ostamalla pakkaan kortteja jokaisen pelaajan omasta pilottivarannosta. Paremmin koulutetut pilottikortit esimerkiksi poraavat vinosti, räjäyttävät isompia alueita, antavat ilmaisia kortin nostoja tai poraavat kiven läpi. Marsin maaperässä on mineraalien lisäksi artifakteja, joista jaa muille salaisia kertakäyttöisiä erikoistoimintoja. Artifakteista voi löytyä esimerkiksi ylimääräinen toiminto tai piilotettuja voittopisteitä.
Super Motherloadissa on Tokaidon tyylisiä saavutuskortteja. Jos kortissa kuvatut ehdot toteuttaa, saa voittopisteitä tuottavan saavutuskortin itselleen ja muut jäävät sen osalta tyhjin käsin. Peli päättyy kun pelaajat ovat keränneet laudan viimeiset artifaktin, jonka jälkeen eniten voittopisteitä kerännyt pelaaja voittaa. Voittopisteitä kertyy saavutusten lisäksi rekrytoiduista piloteista. Mitä kovempi tiimi on auttamassa maan energiakriisiä, sitä enemmän rispektiä heruu maan johdolta.
Parhaimmillaan kahdelle innokkaalle rakentajalle
Super Motherload sisältää juuri sopivasti omaa ollakseen pelaamisen arvoinen. Pakan rakentelu on sitä perinteistä hyvine ja huonoine puolineen. Rakentelu ei ole lopulta kovinkaan monipuolista, sillä kortit ovat kohtuullisen samanlaisia. Kaikki ei riipu muutamien megakorttien odottelusta, mutta toisaalta mitään todella mahtavia Dale of Merchants tyylisiä komboja ei pääse rakentelemaan. Super Motherload onnistuu pakan rakentelussaan hieman keskitasoa paremmin, sillä kädessä olevat kortit säästyvät seuraavalle kierrokselle.
Super Motherloadin mielenkiintoisuus keskittyy porailuun ja räjäyttelyyn. On äärimmäisen jännittävää porailla arvokkaiden metallien tuntumaan, mutta juuri tarpeeksi kauas, jottei vastustaja pääse niihin käsiksi. Paitsi että mikäköhän artifakti kaverilla on piilossa… Pitäisiköhän sittenkin räjäytellä artifakteja kohti mineraalien sijaan… Paljon strategiaa ja taktikointia, mutta silti sopiva annos tuuria seassa. Tässä mielessä pakan rakentelu sopii Super Motherloadiin, pakkansa voi rakentaa tietyllä tavalla ja samalla tietää vastustajan pakan toimivan omalla tavallaan. Voi tehdä laskelmoituja riskejä, jotka eivät kuitenkaan mene nappiin, kiitos satunnaisten korttinostojen.
Super Motherload on komponenteiltaan kohtuullista keskitasoa – ei ohuita pahviläpysköitä, mutta ei mitään vau-efektejä aiheuttavia osasiakaan. Pelin graafinen ulkoasu on todella tyylikäs. Ulkoasu toimii ja taide on todella nättiä. Voi kun kaikki sarjakuvamaista grafiikkaa hyödyntävät pelit tekisivät sen näin, tyylikkäästi eikä lapsellisesti. Tiny Epic Kingdomsin sarjakuvatoteutuksesta ei kehtaa edes puhua samassa lauseessa, siksi välissä oli piste.
Super Motherloadin heikkona puolena on sen kaaosmaisuus kahdesta pelaajasta ylöspäin. Kahdestaan asioita pystyy vielä hallitsemaan ja taktikointi on todella tärkeää. Neljällä pelaajalla ei voi hallita lainkaan sitä, mihin peli seuraavalla vuorolla lähtee kehittymään. Toinen ongelma liittyy pelin uudelleenpelattavuuteen. Lautoja on neljä, joista jokainen on kaksi puolinen. Nämä on koluttu aika nopeasti läpi, joten jos tykkää vaihtelusta, alkavat laudat jossain vaiheessa tökkiä. Tähän on innokas fanilauma kuitenkin luonut ratkaisun ja uusia lautoja pystyy helposti rakentelemaan BGG:stä löytyvillä tiedostoilla.
Lähin verrokki Super Motherloadille löytyy Clank! :ista, joka yhdistelee pelilaudan tapahtumia pakanrakenteluun. Pelilaudan tapahtumat ovat varsin erilaisia, mutta silti hieman samantyylistä push-your-luck elementtiä esiintyy molemmissa. Clank! vetää kuitenkin sisäänsä vahvemmin vahvemman teemaattisuutensa ja intensiivisyytensä vuoksi vaikkakin Super Motherloadin pakarakentelu on enemmän makuuni.
Jos pakan rakennus miellyttää ja pelattua tulee pääasiassa kahdella, voi Super Motherloadista löytyä uusi suosikkipeli. Muussa tapauksessa peli on hauska ja hieman erilainen tuttavuus, mutta ikuista paikkaa hyllystä se ei tule löytämään.
-Hieman erilainen näkökulma pakanrakenteluun...
-Peli ei toimi kolmella tai neljällä kovin hyvin.
