| |

Löydä lautapelit kirja-arvostelu

67 Shares

Löydä lautapelit on kirja lautapeleistä…aika…vanhanaikaista. Mitä erityistä tietoa kirjalla voisi olla nykyisen kaltaisessa lautapelimaailmassa? Lukuisten englanninkielisten lautapeliblogien ja -sivustojen sekä BoardGameGeekin lisäksi suomalainen lautapeliskene voi hyvin. Tietoa on runsaasti: Lautapeliopas tarjoaa kattavan paketin lautapelitietoutta ja arvosteluita, jonka lisäksi blogikatras laajenee kuukausi kuukaudelta. Miksi Mikko Saari kirjoitti Löydä lautapelit kirjan? Mikä paikka sillä on kaiken tämän keskellä?

Olin skeptinen. En ole lukenut Saaren aiempaa teosta Uudet lautapelit. Miksi olisin? Koin, että kaiken tiedon saan ajantasaisemmin muualta, esimerkiksi yllämainituista lähteistä. Tällä kertaa haasteeseen oli kuitenkin tartuttava. Kansalla on oikeus tietää. Ja olisinko jälleen väärässä? Näin ei voi olla. Kirja käteen ja selvitykseen – onko Saari tuhlannut kallisarvoista aikaansa paperille riipustamiseen modernin Lautapelioppaan sijasta?

Löydä lautapelit -kirja on saatu arvostelukappaleena kirjan julkaisijalta, Kustannusosakeyhtiö Avaimelta.

Löydä lautapelit ja laadukkaat komponentit

Mustavalkoiset kuvat – laadukasta, mutta vanhahtavaa!

No. Arvostelen lautapelejä, en kirjoja. Tämä on hieman hankalaa, joten edetään asiassa lautapelaajan varmuudella, mitä näen, mitä tunnen – komponentit! Kirja on tyylikäs ja tuntuu hyvältä. Kirja on varsin isokokoinen ja sivut ovat hyvän tuntuista paksua paperia. Kyllä tätä kieltämättä mieluummin metrossa tavaa kuin tihrustaa tekstiä kännykän näytöltä. Voivat jopa kanssamatkustajat erehtyä luulemaan hieman sivistyneemmäksi ihmeiseksi, ei ollenkaan huono alku.

Pientä laatuun liittyvää kritiikkiä kuitenkin löytyy. Kirjan keskilehdet oli täytetty kauniilla värikuvilla lautapeleistä, mutta joka luvun aloittava lautapelikansista koostuva grafiikka oli jätetty mustavalkoiseksi. Vahvat ysärivibat tästä kyllä tulivat, kovasti olisin tykännyt värikuvista läpi kirjan, vaikka mustavalkokuvatkin olivat todella nättiä katsottavaa.

Värikuvista satunnainenkin selailija varmasti näitä enemmän innostuisi. Tämä on kuitenkin kustannustehokkain tapa kirja toteuttaa. Jos teksti on laadukasta, ehkäpä lautapelikansa vie ensimmäisen painoksen käsistä ja toinen painos onkin värikkäämpi tapaus? Ehkä on aika siirtyä siis itse asiaan, mitä se kirjailija sinne oikein on kirjoittanut…

Takakansi ei valehtele

Takakansi lupaa varsin paljon. Löydä lautapelit tarjoaa kaikille kaikkea, lautapeliummikko valaistuu ja harrastajallekin löytyy tietoa vaikka kuinka. Jep jep, tämähän se on takakannen tehtävä, mutta lupaukset kuulostavat varsin suurilta.

Ensikappaleista lähtien käy varsin selväksi, että nyt ollaan hyvän äärellä. Kirjan imu oli kova, joka omalla kohdallani on aika harvinaista tietokirjatyyppisten teosten kohdalla. Kirjan hieman yli 200 sivua oli läpiluettu kolmessa päivässä.

Kiinnostavaa asiaa löytyy monestakin asiasta ja kulmasta katsottuna. Pelivinkkejä, historiaa ja kiinnostavia pikkufaktoja eri pelien ja pelityyppien vaiheista – hyvin kiinnostavaa tekstiä, joka täytti takakannen antamat suuret lupaukset todella hyvin. Takakansi, pyydän sinulta anteeksi, olit oikeassa!

Löydä lautapelit rakentuu pelityyppi kerrallaan

Jokainen kirjan luku käsittelee eri pelityyppiä tai aikakautta – liiku-ja-heitä peleistä pakanrakennukseen ja junapeleistä työläistenasetteluun. Rakenne toimii kohtuullisen hyvin. Erityisen paljon nautin siitä, että jokaisessa kappaleessa esiteltiin jokin perinteinen lajityypin edustaja, jonka jälkeen lähdettiin syventämään ja lajittelemaan pelejä, jotka muistuttavat ensimmäiseksi mainittua peliä, mutta lähestyvät pelityyppiä eri kantilta. Esimerkiksi perus-Yatziin pohjautuvia pelejä lueteltiin muutamia, joita kohtaan kiinnostus heräsi heti, vaikka Yatz itsessään on karmeaa kuraa.

Kirjan luvuissa kerrotaan useiden pelisuositusten lisäksi pelityypin syntytavasta sekä historiasta. Kirjassa asiat on jäsennelty ja rakennettu sellaisella taidolla, että sisäistäminen onnistuu aivan eri tasolla kuin esimerkiksi BGG:tä huolettomasti selaillessa. Rakenne tuo kuitenkin haasteensa, sillä muutama peli on mainittu useamman otsikon alla, jolloin peli on esitelty uudestaan. Tällaista toistoa on onneksi todella vähän, mutta kannesta kanteen lukija asiaa ihmetteli. Tietokirjamaisesti lukien, kappale sieltä, kappale täältä tyylisesti lukien tämä toisto on toisaalta taas vahvuus ja täysin perusteltua, joten kaikki ovat turvassa ja tyytyväisiä.

Mikko Saari on ehdottomasti parhaimmillaan kirjoittaessaan tietokirjamaista tekstiä lautapeleistä. Paria yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta peli- ja sääntökuvaukset on kirjoitettu taitavan kompaktisti ja informatiivisesti. Oleellinen löytyy, mutta lukija ei päädy haukottelemaan. Teksti soljuu sujuvasti eteenpäin ja Mikon pitkä ura Lautapelioppaan päätoimittajana sekä lautapelaajana paistaa tekstistä todella positiivisesti läpi.

Pelityyppien kiinnostavien taustojen lisäksi joukkoon on ripoteltu todella mielenkiintoista nippelitietoa eri suunnittelijoista tai tapahtumista pelien taustalla. Näitä oli hyvin mielenkiintoista lukea ja niihin törmääminen sattumalta blogeissa tai muualla olisi varsin epätodennäköistä. Tämä esittelyn, tiedon ja suosituksien tasapaino kannattelee kirjaa hyvin, koko ajan edetään ja opitaan, mutta monelta eri näkökantilta.

Erityisesti nippelitieto on sellaista, jota voi kasuaalisti heittellä ilmoille pelipöydissä. Koko pelipöydän ihailu on lähes taattu. Itse voi olla ainakin ylpeä. Itsestään. Se on aina tärkeää.

Kannattaako Löydä lautapelit ostaa? Kenelle se ei sovi?

Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on ehdoton kyllä. Vastauksella on kuitenkin taustansa. Ehdoton kyllä ei tarkoita sitä, että jokainen lukija nauttisi kirjasta äärimmäisen paljon, vaan ostoksen arvo suomalaiselle lautapelikulttuurille. Kirja myy, kirja pääsee esille näyttävämmissä paikoissa, kustantajat hämmästyvät, lautapelikirjallisuus lisääntyy, lautapelitietoisuus räjähtää, kaikki lopettavat työnteon ja elämä on pelkkää lautapelaamista, miksi kirjan ostoa ei siis voisi suositella? Kyllä se kannattaa.

Vaikka seison edellisen ehdottoman kylläni takana, uskon, että kirja jäisi osalle tukiostajista lukematta. Kenelle en suosittelisi Löydä lautapelit -kirjaa?

Ensimmäinen ihmistyyppi ovat todelliset lautapeliharrastuksen karpaasit. Karpaasit ovat pelanneet todella paljon ja todella monipuolisesti. Karpaaseille jokainen pelityyppi on jo tuttu ja perus- sekä vähän vähemmän peruslautapeliteokset on kokeiltu läpi. Tällöin jäljelle jää lähinnä kirjan mielenkiintoiset historiaosiot ja nippelitiedot, jotka pahimmassa tapauksessa Karpaasi tietää jo etukäteen. Jos tietää liikaa, ei tietokirjoja tarvitse ja Karpaasi kyllä tietää.

Löydä lautapelit kirja

Toinen lajityyppi, joka ei kirjaa oletettavasti tule lukemaan, on henkilö, joka nauttii lautapeleistä pääasiassa niiden sosiaalisen aspektin vuoksi. Kiva nähdä kavereita ja lautapelien äärellä se onnistuu mukavasti. Hyvä peli on ehdottomasti aina parempi kuin huono peli, mutta jos ihmiset viihtyvät, se on pääasia. Tämä ihmistyyppi, pelaa, sosialisoi ja nauttii. Pelien valinta ja osto on usein delegoitu muille tahoille.

Kirjan lukeminen lautapeleistä tuntuisi tälle ihmiselle hyvinkin kummalliselta. Ainoa tapa, jolla tällainen henkilö saisi Löydä lautapelit -kirjan käsiinsä olisi se, että joku ostaa sen hänelle joululahjaksi. Jos tätä mietit, älä osta, ei häntä se kiinnosta, vaikka lautapelijoululahja toisaalta saattaisikin olla mieluinen. Oletus täytyi testata käytännössä. Kirja Oonalle käteen. Oona kehui kirjaa – hyvin kirjoitettu ja hyvää asiaa, mutta ei hän kyllä näkisi koskaan tätä kirjaa lukevansa.

Kristian – väärässä jälleen

Tätä arvostelua kirjoittaessani pääasiallinen päämääräni oli kirjoittaa teksti, joka saisi minut itseni kiinnostumaan tätä kirjasta niin paljon, että ostaisin sen. On vaikea kuvitella, että tämän kirjan olisin ostanut suorilta käsin tai edes muutaman kehuvan arvion jälkeen. Olisin joko ajatellut sen sopivan pääasiassa aloittelijoille tai jopa itseäni sairaammalla tavalla lautapeleistä kiinnostuneille. Ja voi, kuinka väärässä jälleen olisinkaan ollut ja kuinka mielenkiintoinen lukukokemus olisi jäänyt väliin.

Toistan: Kirja rokkaa, kaikki tykkää. Mutta on sanottava, että jollekin kirjan rock-musiikki sopii vielä ihan vähän paremmin kuin muille. Aivan parhaimmillaan kirja on lautapeliharrastuksen alussa oleville, jotka esimerkiksi kyselevät Facebookin Lautapelifanaatikoissa lautapelisuosituksia tai ovat pelanneet Carcassonnea ja Menolippua, mutta eivät tiedä, minne suuntaan jatkaa.

Löydä lautapelit avaa uusia pelityyppejä ja antaa hyviä suosituksia tuttujen lautapelien pohjalta. Kirjaa tehdessä vanhemmankin pelaajan kannattaa pitää muistiinpanovälineet lähellä, mutta erityisesti uusien kannattaa listata kokeilunarvoisia lautapelejä kynä sauhuten.

Tämän takia, jos sinussa asuu pieni epäilevä-Kristian (toivottavasti sinussa ei asu minkäänlaista Kristiania), vaienna hänet ja kokeile! Löydä lautapelit on hyvä kirja, todella hyvä kirja. Kirja jokaiselle, joka on joskus jossain kertonut, vaikka vähän nolostellen, harrastavansa lautapelejä. Kirja jokaiselle, joka edes joskus jäänyt kiinni lautapeliblogia lukemasta. Jos lautapelit kiehtovat edellä mainitun verran, Löydä lautapelit -kirja tulee tuottamaan nautinnollisen lukukokemuksen.

Löydä lautapelit kirja-arvostelu
9 / 10 Arvosana
Plussat
-Kivaa nippelitietoa ja laajempaa lautapelitietämystä
-Asiantuntevaa, mutta helppolukuista tekstiä
-Kestää aikaa
Miinukset
-Rakenteettoman oloinen
Lyhyesti
Löydä lautapelit on loistava lukukokemus vasta-alkajasta kokeneempaan harrastajaan. Kirja avaa hienosti eri pelimekaniikoita ja antaa loistavia suosituksia mekaniikkatyypeittäin. Kiinnostavia pikkufaktoja on ripoteltu mukavasti pitkin kirjaa. Löydä lautapelit on mielenkiintoinen ja nopealukuinen tietokirja lautapeleistä!
Hinta-laatusuhde7.5
Hyödyllisyys8

Similar Posts

Leave a Reply

Your Sähköposti address will not be published. Required fields are marked *