Hokkaido – hyvä, mutta unohdusaltis kokemus
Hokkaido jatkaa suunnittelija Kalle Malmiojan Nippon-sarjaa Honshun selvissä jalanjäljissä. Englanniksi Hokkaido ilmestyi jo julkaisijaltaan Lautapelit.filtä aikaa sitten, mutta vasta aivan viime vuoden lopussa se vihdoin ilmestyi myös suomeksi.
Mutta miltä se tuntuu? Entä kuinka se vertautuu Honshuun? Kumpi kannattaa hankkia vai pitääkö olla molemmat? Rauhallisesti hyvät ihmiset, rauhallisesti. Kerromme vielä tämän kaiken, aivan hetken päästä…
Hokkaido
Julkaisija: Lautapelit.fi
Suunnittelija: Kalle Malmioja
Pelaajamäärä: 2-5
Kesto: 30 min
Hinta: ~15€
** Peli on saatu arvostelukappaleena pelin julkaisijalta Lautapelit.fi :ltä. **
Mistä pelissä on kyse?
Hokkaidossa pelaajat pelaavat kortteja pöydälleen. Kortit koostuvat ruuduista, joissa on hieman toisistaan eroavat pisteytyskäytännöt. Jokainen kortti täytyy asettaa pöydälle siten, että vähintään yksi ruutu peittyy eli joko uusi kortti sujautetaan osittain vanhan alle tai asetetaan toisen kortin päälle. Kun kortin on valinnut, pakka kiertää 7 Wondersmaisesti eteenpäin.
Kaupungit tykkäävät olla vierekkäin, mutta vain yksi niistä pisteytyy. Vesialueista hyötyy vain jos niitä on vähintään kaksi vierekkäin. Resurssit vaativat tuotantolaitoksen tuottaakseen pisteitä. Vuoret aiheuttavat kamalaa päänvaivaa, sillä omalla kartalla voi olla vain yksi yhtenäinen vuorijono.
Peli on kovaa ruutuoptimointia ja taktista hahmotusta. Korteista pitää yrittää ottaa kaikki pisteet irti, mutta miten se onnistuu parhaiten? Peitänkö kortista jopa kolme ruutua, jolla saisin muodostettua hurjasti pisteitä tuottavan järvialueen, mutta meneekö silloin kortista liikaa hukkaan?
Vaikeita ja ahdistavia valintoja tulee eteen joka kortilla, erityisesti ensimmäisissä peleissä. Myöhemmin tämä tunne, ikävä kyllä, hieman helpottaa, kun tähän uhraamisen tunteeseen on jo tottunut. Edelleen pelien edetessä se parhaan paikan löytäminen on kuitenkin hankalaa ja mukavaa pohdittavaa.
Honshu, Hokkaido vai molemmat?
Hokkaidon selkein ero Honshuun nähden on tämän pelin vuori. Aina jos kortissa on vuori, sillä täytyy jatkaa olemassa olevaa vuorta. Tämä vaikuttaa kriittisesti peliin ja välillä on pakotettu tekemään kovia päätöksiä saadakseen vuoren paikalleen. Jos täytyisi valita Honshun ja Hokkaidon väliltä, valitsisin varmaankin Hokkaidon ja pelaisin sitä Honshun kortinvalintaa käyttäen. Hokkaidon vuori tuo sen verran uniikkia ja hauskaa fiilistä, että pidän siitä Honshua enemmän.
Mutta tarvitseeko ihminen Honshua sekä Hokkaidoa? Tähän sanoisin, että suurin osa ei varmasti tarvitse. Pelit ovat lopulta niin samanlaisia, että vaikka ne tuntuvat hieman erilaisilta, eivät ne kuitenkaan erotu toisistaan tarpeeksi. Jos kuitenkin Honshua tai Hokkaidoa on pelannut kymmeniä pelejä ja vielä haluaisi lisää, on toisenkin ostaminen kokoelmaansa koristamaan täysin perusteltua.
Peli on varsin yksinäistä pelaamista, sillä pelaajien välistä vuorovaikutusta ei ole käytännössä ollenkaan. Tämä on itselleni aina isohko miinus. Omaa saarta saa rakennelle täysin rauhassa, kenellekään ei saa tehdä mitään ilkeyksiä eikä ketään tarvitse pelätä! Sitten lopuksi lasketaan pisteet ja katsotaan, kuka voittaa. Teoriassa voisi pohtia, mitä korttia seuraavalle pelaajalle ei missään nimessä haluaisi antaa, mutta yleensä on viisaampaa valita se omaan saareen parhaiten soveltuva kortti.
Honshussa hieman vuorovaikutusta toi korttien valinta. Jokainen pelasi kortin pöytään ja isoimman kortin pelannut sai valita omansa pöydästä ensin. Hokkaidossakin tätä varianttia voi käyttää, mutta sääntövihko ei siitä viittausta enempää kerro.
Lyhyt ja elegantti
Hokkaido etenee varsin nopeasti ja sulavasti eteenpäin. Kortit soljuvat paikalleen sopivan pohdinnan jälkeen ja pakat jatkavat matkaansa. Kyseessä on hyvä ja lyhyt peli, jossa on omanlaistaan eleganssia. Se on täysin kieliriippumaton ja helpohko oppia, joten tämä sopii lähes mihin vain pöytään. Jos näiden etujen lisäksi vielä rauhanomainen pelailu miellyttää, on Hokkaido kympin valinta.
Pelin ongelmaksi jäänee jonkinlainen unohduksen riski. Vaikka peliä on mukava pelata ja pähkäillä, se ei ole erityisen mieleenpainuva kokemus. Vaikka kyseessä on hyvä peli, se ei jätä jälkeensä erityistä pelaajien välistä tarinaa tai tunnetta siitä, että olen saanut aikaan jotain. Se kipinä ja sielu jää hieman valjuksi.
Jos puolen tunnin pelejä ei liikaa omista ja niille olisi tarvetta, eikä pelaajien välisen kanssakäymisen puuttuminen ole täysi katastrofi (ei se ole), niin kauppaan ja ostoksille! Hintalaatusuhde on loistava. Mutta jos Kyushu joskus vielä ilmestyy niin olkoon se selvästi erilainen.
-Helppo oppia, nopea pelata
-Nokkelaa pohdittavaa
-Saattaa aiheuttaa osassa pelaajista pidempääkin pohdiskelua
