| |

Manila

12 Jakoa

Tällä kertaa pöydälle pärähtää tuntemattomampi peli, joka kantaa nimeä Manila. Pelaajat pohtivat sekä arvioivat alusten satamaan pääsymahdollisuuksia ja sen mukaan lastaavat laivaan tavaraa. Pelaajat pyrkivät edesauttamaan omien laivojensa menestymistä ja sabotoivat kilpailevien laivojen perille pääsyä. Tässä tehtävässä auttavat merirosvot, jotka mielellään ryöstävät laivan rahallista korvausta vastaan. Luotsi on myös lahjottavissa, joten korruptio kukoistaa. Lisää muuttuvia tekijöitä tuo nopanheitot, jotka ovat mukana määrittelemässä laivojen etenemistä.

Manila lautapeli kansiPaketin sisältö

Paketti sisältää neljä lastia, neljä kauppatavaraa, neljä noppaa, neljä arvomerkkiä, kolme laivaa, 20 erilaista nappulaa sekä rahaa. Peli on kaunista katseltavaa. Erityisesti rahoihin on panostettu ja mistään pahvin paloista ei ole kyse. Pelilauta on myös hyvin selkeä ja helposti hahmotettavissa. Insertti on tosin aivan turhan iso komponentteihin nähden eivätkä tavarat mahdu siihen järkevästi.

Yksi isoimmista miinuksista pelissä on hankalasti kirjoitettu sääntökirja. Manila lautapeli on yksinkertainen, mutta sääntökirja saa sen tuntumaan monimutkaisemmalta kuin mitä se todellisuudessa on.

Manila lautapeli rahat

Manila lautapeli – Satamamestarin juhlaa

Pelimekaniikka on varsin simppeli.  Vaihe 1: Valitaan satamamestari, joka suorittaa virkatehtävänsä. Vaihe 2: Pelaajat asettavat nappuloitaan pelilaudalle arvioiden paljonko he ovat valmiita riskeeraamaan rahaa.

Vuoron alussa pelaajat valitsevat satamamestarin huutokauppa periaatteella. Pelaajat tarjoavat satamamestarin tittelistä pesoja, joka toimii pelin valuuttana. Kyseistä titteliä kannattaa tavoitella, sillä satamamestari hyvin pitkälle pyörittää peliä.  Satamamestari saa itselleen osakkeen sekä saa valita mitä tuotteita laittaa paattiin. Satamamestari heittelee noppia, joiden mukaan laivat liikkuvat kohti satamaa arvokas lasti matkassaan.

Ei ole yhdentekevää, mikä lasti saapuu Manilan satamaan. Manilaan päässeiden tuotteiden osakkeiden arvo nousee ja peli päättyy, kun joku osake saavuttaa 30 peson rajan.

Manila lautapeli

Mitä isompi riski, sitä suurempi voitto tai tappio

Manila toimii periaatteella mitä suurempi riski, sitä suurempi voitto tai tappio. Tämän agendan kanssa pelaajat pähkäilevät läpi pelin. Mitä enemmän panostaa rahaa ja apulaisia sitä suuremmat mahdollisuudet on voittaa tai hävitä.

Manila on hyvin tuuripainotteinen peli. Onneksi pelaajat voivat jonkun verran vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Pelaajat voivat esimerkiksi värvätä apulaisia, jotka hyppäävät paatteihin ja satamaan päästyään keräävät tuotot. Pelaajat voivat myös asettaa apulaisensa merirosvoksi, jotka ryöstävät laivojen lastit tai laittaa apulaisensa telakalle tai satamaan odottelemaan laivojen perille pääsyä. Mikäli oma apulainen sattuu olemaan satamassa johon laiva saapuu, se tietää voittopisteitä. Mikäli apulainen seisoo turhan panttina satamassa, niin arvokkaita pesoja on mennyt hukkaan ja mahdollisuudet pelin voittoon huononevat.

Manila lautapeli

Tuurilla ne laivatkin seilaa

Manilaa ei kannata ottaa vakavasti sillä nopilla sekä pelin alussa jaetuilla osakkeilla on suuri merkitys siihen, kuka pelin tulee loppujen lopuksi voittamaan. Manilan teema on mielestäni kiehtova ja erilainen kuin monissa muissa lautapeleissä. Olimmekin alkuun innostuneita Manilasta, sillä emme olleet tämän kaltaiseen ”uhkapeli”tyyppiseen lautapeliin aikaisemmin tutustuneet.

Tästä huolimatta Manilaa ei jaksa kauaa seilata edestakaisin. Peli on yksinkertainen ja siihen nähden turhan pitkä. Pelikerrat muistuttavat myös paljon toisiaan vaikka valinnanvaraa onkin. Pelin alussa pelaajien kannattaa sopia, että pelaavat esimerkiksi kahteenkymmeneen osakearvoon asti, jolloin Manila lautapeli ei käy liian tylsäksi. Lautapelioppaan lyhennysehdotuksena on tavaroiden hintojen nostaminen yhtä pykälää korkeammalle, joka ajaa myös hyvin saman asian.

En välttämättä lähtisi suosittelemaan, että pelihyllyään täyttäisi Manilalla. Peli on kuitenkin tutustumisen arvoinen tapaus ja on oikein viihdyttävä muutaman kerran pelattaessa. Manilan saa näppärästi pääkaupunkiseudulla lainattua kirjastosta, muuten pelin saatavuus Suomesta on hyvin heikko. Sääntöihin tosiaan on hyvä tutustua huolella etukäteen ennen kuin lähtee sitä tovereilleen esittelemään.

Manila lautapeli

Manila
6 / 10 Arvosana
Plussat
-Kohtuullisen hauskaa vedonlyöntiä
-Tyylikäs
Miinukset
-Huonosti kirjoitettu sääntövihko
-Ei tarjoa muutaman pelikerran jälkeen
tarpeeksi uutta.
Lyhyesti
Pelaajamäärä: 3-6
Kesto: 60min

Manila on hauska vedonlyönti peli, jota jaksaa pelata muutaman kerran. Vedonlyönti on mukavaa viihdettä ja tulokseen pysty itse jonkin verran vaikuttamaan.
Hinta-laatusuhde10
Sääntöjen selkeys2.5
Temaattisuus4
Uudelleenpelattavuus3.5

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • | | | |

    World of Yo-Ho – miten yhdistyy videopeli ja lautapeli?

    12 Jakoa World of Yo-Ho. Lautapelit. Digitalisaatio. Hurja muotisana, joka on saavuttanut lautapelikulttuurin. Ilmiö alkoi lautapelimaailmassa pelien kääntymisellä digitaaliseen muotoon: Carcassonne puhelimella ja Eclipse tabletilla. Tämä vaihe on pääasiassa onnistunut hyvin, monista lautapeleistä on saatu hyvinkin pelikelpoisia käännöksiä digilaitteille ja niitä on mukava mättää junassa tai muussa huonosti lautapelaamiseen soveltuvassa tilassa. Vähitellen erilaiset lautapelien kanssa…

  • | |

    Dale of Merchants Collection

    12 Jakoa Tuli Dale of Merchants. Tuli Dale of Merchants 2. ”Eiköhän se jo riitä?” pohti ihminen. Tuli ilta. Tuli aamu. Tuli Dale of Merchants Collection. ”Äh” tuhisi ihminen. Tekeekö tällä enää mitään? Miksi vielä lisää Dale of Merchantsia? Näin ajatteli myös Kristian, mutta voi kuinka väärässä hän olikaan… Pelin kerätessä Kickstarter rahoitusta, päätin, etten…

  • | |

    Ensipuraisu: Azul: Stained Glass of Sintra

    12 Jakoa Azul julkaistiin vuonna 2017 on siitä lähtien valloittanut maailmaa menestyksekkäästi. Peli pitää hallussaan ykkössijoja BoardGameGeekin abstrakti- ja perhepelilistoilla. Olin siis melko innoissani kun sain kuulla Arton varanneen kirjastosta Azulin uuden version – Azul: Stained Glass of Sintran. Tässä ensipuraisussa maistellaan uuden Azulin ensimmäisiä pelikertoja ja hieman epäreilusti verrataan tätä alkuperäiseen versioon. Uuden Azulin…

  • | |

    Dead of Winter

    12 Jakoa Kesto: noin 100min Pelaajamäärä: 2-5 Dead of Winter kuuluu tällä hetkellä vahvasti yksiin lautapelisuosikeistani toimivan tematiikan ansiosta. Tämän takia kerron tässä postauksessa yksityiskohtaisemmin pelin tematiikasta, koska se on vain upea ja kokemisen arvoinen. Dead of Winteriä pelataankin meillä varsin ahkerasti, sillä en satu olemaan ainoa, joka pitää tätä peliä suuressa arvossa. Dead of Winter…

  • | | |

    Vuoden Peli 2017 finalisti: Tokaido

    12 Jakoa Tokaido lautapeli saa nimensä Edon kauden Japanin tärkeimmästä tiestä, joka yhdisti Kioton ja nykyisen Tokion, kiitos sinulle, Wikipedia. Tokaido ilmestyi alunperin vuonna 2012, mutta Bergsala Enigman:n julkaistua oman painoksensa, päätyi Tokaido Vuoden Peli 2017 finalistiksi Honshun ja Jorvikin kanssa. Varsin japanistista, mutta menköön. Arvostellessaan Tokaidon Pöydällä julistaa oman veikkauksena strategiaosastolta Vuoden Peli 2017…

  • | | |

    Menolippu

    12 Jakoa Menolippu, tuo koko kansan lemmikki, seurapelien ykkösnimi ja junapelien kuningas. Olimme onnistuneet välttelemään Menolipun pelaamista monen vuoden ajan, kunnes Facebookin kautta tuli pyyntö tehdä Menolipusta arvostelu. Enää ei ollut mahdollisuutta paeta. Varoitus: Arvostelu saattaa sisältää lievää asenteellisuutta. Alkuperäinen Menolippu ilmestyi vuonna 2004, jonka jälkeen se on poikinut useita pienin sääntövariaatioin höystettyjä lisäkarttoja. Menolippu…

Vastaa käyttäjälle Kristian Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

5 kommenttia

  1. Joo-o, edellisestä pelikerrasta on näemmä se kymmenisen vuotta, eikä ole oikeastaan yhtään ollut ikävä. Zochin tyyliin tämä on kyllä nätti peli, mutta ei tosiaan sisällön puolesta ihan timanttia.

  2. Manila on tosiaan teemallisesti vedonlyöntipeli. Pelatessamme sumplailimme, että Manilaa olisi ehkä hauska pelata oikeasta panoksesta, käyttäen jonkinlaista backgammon-tyylistä panoksennostosysteemiä. Ei vielä tullut kuitenkaan kokeiltua kyseistä asiaa. Tuli vietyä kyseinen peli mökkipeliksi, ehkä pitää palauttaa takaisin pelihyllyyn, että rahapelivarianttia tulisi testattua (mökillä tulee oltua harvoin).

    Peli poikkeaa paljon ”peruseuroista”, joka ei mielestäni ole huono juttu. Peli ei toimi niille pelaajille, jotka eivät pidä nopista tai tuurin suuresta merkityksestä. Toisaalta toisin päin, Manilassa voi voittaa kuka vaan, joka on silloin hyvä asia, kun pelaajat ovat keskenään eritasoisia.

    Itseäni tässä pelissä kiinnostaa eniten pelin mahdollinen muokattavuus. Uskoisin, että tähän voisi keksiä varsin paljon erilaisia variantteja, joita kokeilla. Ja tosiaan se, että peliin voisi liittää pientä peliä oikeasta rahasta.

  3. Mielenkiintoinen ajatus. Pokeripelit, oli sitten esimerkiksi Omahaa tai Texasia, ovat aika turhakkeita ilman rahan läsnäoloa. Manilaan raha voisi tuoda siinä määrin lisäarvoa, että testaaminen olisi paikallaan.

    Raportoi ihmeessä jos pääset kokeilemaan! Meillä lähti peli juuri myyntiin, joten kokeilu hieman haastavampaa.

  4. Kuvauksesta tuli mieleen sellainen hieno peli kuin Santiago, onkohan samanlainen kuin tämä? Santiago on huutokauppapeli, jossa kasvatetaan viljelykasveja. Clou on se, että oma viljelypalsta pitää saada kasteltua, maa on kuiva ja vettä virtaa vain niille palstoille, joiden omistajat lahjovat Kanaalinvalvojaa vuolaiten. Kanaalinvalvojaksi yltää yksi pelaaja vuorollaan. Elegantti ja piinallisen vuorovaikutteinen peli. Tuurilla on melko vähäinen vaikutus, koska kullakin vuorolla esille tulevat viljelykasvit huutokaupataan nekin. Spiel by Webistä löytyy.

    https://boardgamegeek.com/boardgame/8125/santiago

    1. Manilassa tuurilla on suuri vaikutus. Huutokauppaosuus koskee vain satamamestarin titteliä, jonka suurimpina etuina ovat maihin jäävän lastin valinta, laivojen lähtöasetelma ja osakkeen ostaminen. Nopilla on suurin valta laivojen etenemisessä ja pelaajat lyövät vetoa esimerkiksi siitä, kuinka monta laivaa pääsee satamaan. Mitä epätodennäköisempi tapahtuma, sitä suurempi palkkio.