Vuosi 2016: Osumia ja ohilyöntejä
Uusi vuosi on jo edennyt hyvää vauhtia, mutta fiilistellään vielä kuitenkin hetki viime vuoden helmiä ja sikoja. Vuosi 2016 ei ollut mahdottoman tehokas pelivuosi meidän osaltamme. Omaa aikaa oli hyvin rajatusti johtuen yksivuotiaasta pikku vipeltäjästä. Tästä syystä pidämmekin lautapeleissä laatua määrää arvokkaampana. Pelikertoja vuoteen mahtui yhteensä 171 ja uusia tuttavuuksia vuonna 2016 kertyi 35 kappaletta. Eniten pelikertoja ansaitsi Codenames, 13 pelikertaa. Suurimpana syynä Codenamesin korkeaan sijoitukseen on pelikertojen lyhyt kesto ja se, että totta kai kaikkien pitää päästä koittamaan vakoojan hommia.
Vuoden 2016 paras ensi kertaa pelattu peli
Oona: Kun lähdetään arvostelemaan lautapelejä mielestäni pitäisi aina miettiä, että missä tilanteessa ja minkälaisella porukalla kyseistä peliä lähdetään pelaamaan. Harvoin ihastun mihinkään peliin heti. Tarvitsen useamman kerran, että pääsen kunnolla kärryille pelin säännöistä sekä kaikista yksityiskohdista. Tästä hyvänä esimerkkinä taas 7 Wonders jota VIHASIN ensimmäisellä pelikerralla ja johon sitten rakastuin.
Nopeana fillerinä vuoden paras peli on kirjastosta lainattu Arboretum! Kristian oli jo pitkään koittanut taivutella minua pelaamaan kyseistä peliä. Tylsä paketti ja pelin teemana puiden istuttaminen eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Heikkona hetkenä sitten suostuin kiltteyttäni Arboretumia kokeilemaan. Kyllä kannatti! Säännöt ovat helpot ja peli kulkee mukavan jouhevasti ja nopeasti. Pieni ilkikurinen muiden pelaajien sabotointi uppoaa minuun yleensä hyvin. Jos tykkää Coloretosta niin uskon, että tykkää myös Arboretumista.
Meidän huushollissa ehkä odotetuin ja eniten puhutuin peli on ollut Scythe. Alkuun vähän hirvitti, että onko Scythe nyt sen kaiken arvoinen. Kristian varsinkin odotti pakettia kovasti. Täytyy vielä kerran todeta, että kyllä se oli ihan ensimmäistä peli kertaa myöten! Emme malttaneet Kristianin kanssa odottaa, että saamme kutsuttua vieraita vaan pelasimme Scytheä heti kahdestaan. Scythen pelimekaniikka on yllättävän yksinkertainen, joten sisälle peliin pääsee hyvin jo ensimmäisellä pelikerralla.
Kristian: Tämä on aika paha. 2016 tuli kokeiltua aikaa monta hienoa peliä, Scythe, Dale of Merchants ja Pandemic Legacy näin muutamia mainitakseni. Parhaana yksittäisenä kokemuksena mieleen jäi ehkä hieman yllättäen Quadropolis. Koko pelin päällä oli armoton ketutus ja todellinen analyysihalvaus. Vuoroni kestivät jäätävän kauan kun pohdin, mietin ja kehitin suunnitelmaa, pohdin kaikki vaihtoehdot läpi ja lopulta päädyin yhteen, jota en lopulta voinutkaan ottaa. Ajatusketju alusta ja ketutus jatkuu, kun parasta vaihtoehtoa ei ehkä sittenkään osannut ottaa. Rumia sanoja saattoi päästä pelin aikana monta ja lupasin, että en enää ikinä peliä pelaa. Tällaisilla peleillä on aina lämmin paikka sydämessäni, mutta ehkä muiden pelaajien elämän nautinnon vuoksi tämäkin peli joudutaan jättämään kaappiin.
Aivan parhaan pelin titteliä sille en kuitenkaan tästä huolimatta uskalla luvata. Scytheä tuli tykitettyä monta peliä putkeen ja sain hetkellisen yliannoksen. Tiesin, että peli on hyvä, mutta perään kaivattiin paljon jotain muuta. Nyt aikaa tästä on jo tarpeeksi ja voinkin hyvin mielin olla Scythen kannalla vuoden 2016 parhaana pelinä.
Huonoin pelikokemus
Oona: Origin! Mikä pettymys! Hirveätä kuraa! Niin kauniit isot puiset ukot ja surkea yksinkertainen peli. Sen verran yksinkertainen, että voisi lasten kanssa pelata, mutta mieluummin pelaan sitten vaikka Kimbleä. Anteeksi Origin.
Kristian: Huonoin pelikokemus… Näitä pyritään kovasti välttämään, koska pelikerrat ovat tosiaan nykyelämässä aika rajattuja. Lautapelaamaan tapahtumassa suostui kuitenkin kaikenlaisiin tekoihin, joista jälkeenpäin ei ole ylpeä. Tiedän periaatteen, what happens in Lautapelaamaan, stays in Lautapelaamaan, mutta on asioita, joista on pystyttävä puhumaan oikeilla nimillä. Royals. Minut katalasti puhuttiin pelaamaan tätä peliä. Pelin tuoksinnassa sain ajatuksiani hieman kasaan. Olin hivellyt näitä nappuloita. Olin asetellut niitä laudalle. Häpeä ja kuvotus täyttivät mieleni. Minulle kerrottiin, on maita, on valtiaita, on sotaa ja rauhaa. Mutta…kaiken sen valheen alta paljastuikin Menolippu. Mitä olin tehnyt, olin käyttänyt tuntikausia tähän. Tästä en uskaltanut kertoa palatessani kotiin. Nyt se on kuitenkin kerrottu ja hieman helpottaa.
Vuonna 2016 pelattu ja parhaiten pelikertoja kestänyt
Oona: Kyllästyn helposti lautapeleihin. Onneksi meillä on niitä paljon niin on mistä valita. Jos saan ehdottaa jotain mikä toimii aina niin se on 7 Wonders. Secret Santa toi mukavan yllärin 7 Wonders Duelin, joka ei jää alkuperäisen 7 Wondersin varjoon.
Kristian: Patchwork oli mielenkiintoinen tuttavuus. Nopean ja yksinkertaisen ensivaikutelman alla olikin enemmän pohdittavaa. Kaksinpelikin vielä. Kyllä se hauska on ja kestänyt hyvin pelikertoja. Yltääkö 7 Wondersin lukemiin? En usko, mutta kyllä se pintansa hyvin silti pitää!
Odotuksia vuodelle 2017:
Oona: Laskettu aika lähestyy! Huhtikuussa meille pitäisi saapua pelipöytä! Olen jo alkanut fiilistelemään mitä kaikkia hienoja kaksinpelejä voidaan yhdessä yön pimeinä tunteina pelata. Tällä hetkellä ongelma lautapelaamisessa on se, että ainoa mahdollisuus niiden pelaamiseen on iltaisin lapsen mentyä nukkumaan. Herkästi sitä alkaa itseäkin väsyttää ja peli korjataan pois ennen kuin se on kunnolla edes alkanutkaan. Onneksi kohta on pelipöytä, jonka sisään saa pelin jemmattua ja seuraavana päivänä voi jatkaa siitä mihin jäätiin!
Pelipöytä helpottaa myös emännöimistä kun on isommat geimit kyseessä. Kesken pelin voi helposti pitää ruokatauon laittamalla vain pöytälevyn pelin päälle ja – tadaa! – siinä on sitten meillä ruokapöytä. Näppärää!
Pöydän saavuttua haluan ehdottomasti saada uudestaan pöydälle ainakin Robinson Crusoe: Adventures on the Cursed Islandin. Twilight Strugglea olisi myös mielenkiintoista päästä kokeilemaan, vaikka se sisältääkin luokattoman paljon englantia.
Kristian: Pelipöytä on tietysti oma lukunsa. Harmi, että sitä pitää edes ajatella, sillä ei vain jaksa odottaa… Muuten Kickstarter rintamalla olen tainnut pystyä pitämään itseni surullisen hyvin kurissa. Santorini on ainoa, joka on vielä matkalla kohti uutta parempaa kotia. Sen varaan olen kyllä jonkin verran odotuksia jo onnistunut kasaamaan, parempi olla hyvä ja erityisesti tykätä useista pelikerroista.
Pandemic Legacy on käynnissä, mutta kyllähän tuon soisi edistyvän ja jopa loppuvankin joskus. Alkuun tuli vaan tahkottua liian kovaan tahtiin ja no…Pandemiaahan se lopulta kuitenkin vain on.
Hyllyssä on myös edelleen monia pelejä, jotka kaipaavat joko sitä ensimmäistä pelikertaa tai ovat jo pitkään odottaneet päästä taas ulos laatikostaan. Acquire haluaa kaksi lisäkaveria seurakseen, Terra Mystica ei kestä enää kauan yksin, Palaces of Carrera odottaa kunnon pelikertaa ja oi…voi Arctic Scavengers parkaa, voi pientä. Vuoden 2014 Lautapelaamaan ketjuvaihdosta sinut saatettiin kotiin, luvattiin kaikenlaista. Siitä lähtien olet odottanut ja odottanut. Mutta hei, ehkä tänä vuonna?
Tietysti yksi tapahtuma myös kiinnostaa aivan erityisesti… Villit huhut kertovat, että 25. helmikuuta aukeaisi Helsingissä pop-up Lautapelikahvila… Kalenterit esiin, tästä ehkä kuullaan vielä lisää…
- Lautapeli joululahjaksi? – Parhaat joululahjat 2023 - 21.11.2022
- Arnak – Kadonneet Rauniot (Lost Ruins of Arnak) - 08.09.2022
- Pöydällä joulukalenteri 2019 - 26.11.2019
![Haaste: Top 10 pelattuna ennen vauvaa [FAILED]](https://poydalla.net/wp-content/uploads/bggtop10-601x269.jpg)
Onnea onnelliseen odotukseen! Lautapelipöytä kuulostaa luksukselta! Pian teidän vipeltäjä jo pelaa ensimmäisiä pelejään (onneksi lastenpeleissäkin on helmiä) ja kohta hän jo suunnittelee ensimmäisiä omiaan 🙂 Arboretum jes, 7 wonders jes, mutta Patchworkin uudelleen-ja-uudelleen-peluusta olen eri mieltä.
Mitä se vaimo täällä kommenteissa oikein väittää: Patchwork kestää hyvin useita pelikertoja! Lautapelipöytänne muuten aiheuttaa ihan kamalaa kateutta… 😀
Toivotaan, että vuoden päästä vielä pöytä on samanlaisessa postauksessa fiilistelykentässä eikä pahimpien virheiden kohdalla!
Hmmm, Patchworkistä. Ei se missään nimessä kestä joka iltaista peluutusta, mutta uskaltaisin sanoa sen kestävän hyvinkin 50 peliä. Joskaan ei välttämättä ihan vuoden sisään…
Tervehdys!
Olen blogianne lueskellut innokkaana silloin tällöin, ja täytyy sanoa, että pidän kovasti rehillisistä, aidon oloisista arvioistanne lautapeleistä, sekä kokemuksista joita jaatte.
Olipa teidän arvionne Dead of Winter pelistä yhtenä tekijänä, siinä että lopulta sen henkin viime vuonna hyllyyni. Ja sen voin ehdottomasti sanoa olevan omista lautapeleistäni vuoden peli, kiitokset siis teille tämän inspiroivan pelin löytämisestä!
Olette blogissanne maininneet, että ainakin Oona kyllästyy nopeasti lautapeleihin. Minua kiinnostaisi kuulla vieläkö olette Dead of Winteriä pelanneet ja jos olette, mikä on arvionne siitä nykyisin?
Siihenhän on olemassa myös lisäosa, mahtaisikohan se tuoda kuinka paljon peliin lisää. Itse olen myös pelinkehittäjän sivuilta ladannut pelaajien tekemiä crossroad-kortteja, tarkoituksenani jossain vaiheessa tulostaa/teettää niistä kortteja, ja lisätä sitä kautta lisää variaatioita peliin. Löysinpä myös mielenkiintoisen oloisia crisis-kortteja, jotka nekin voisivat tuoda vielä lisä vivahteen peliin.
Myös virallisen lisäosan hankkimista olen miettinyt.
Kaikenkaikkiaan olemme omassa peliporukassamme olleet erittäin vaikuttuneita tämän pelin annista. Helppo oppia, yllätyksellinen, sisältäen yhteistyötä ja kuitenkin ilmapiiri on mukavan vainoharhainen, parhaimmillaan tunnelma kohoaa tiiviiksi. Peli tarjoaa mukavasti haastetta, mitä nyt viime aikoina kun olemme enemmän pelin mekaniikkaan päässeet sisälle, on muutama short-tehtävä tuntunut melko helpolta. En ole vielä pelannut niin paljon, että osaisin vetää yhtäläisyyksiä, etät mitä pidempi päätehtävä, sitä vaikeampi peli, mutta tältä se ainakin vaikuttaa omien kokemuksieni perusteella.
Jos jotain kaipaisin peliin lisää, niin nimenomaan lisää päätehtäviä ja mielellään haastavamman pään tehtäviä, kuin helppoja.
Moi Lauri! Dead of Winteriä ei ole nyt tullut hetkeen pelailtua syynä ei tosin ole se, että olisin siihen vielä kyllästynyt. Edelleen peli jaksaa viihdyttää ja toimii ainakin meidän kaveripiirissä erittäin hyvin! Ainoa mikä on tosiaan vähän mälsää kun samat tarinankerrontakortit toistuvat mutta tämä ei ole minua vielä mahdottomasti häirinnyt. Me olemme pelanneet usein niin, että mukana on todennäköisesti aina yksi petturi. Tämä tuo mukavasti lisähaastetta short-tehtäviinkin kun petturi tekee omia pikku jäyniään. Tämä lisää peliin myös juuri tuota jännitystä ja sopivasti vainoharhaisuutta. Ihme kyllä en ole vielä Dead of Winteriin kyllästynyt vaikka se on yksi pelatuimmista peleistä. Siihen, että peli jaksaa vieläkin viihdyttää vaikuttaa paljon se, että peluutamme sitä laajasti eri kaveriporukoiden kesken. Samalla jengillä toistuvasti pelattuna uudelleenpelattavuus alkaisi kyllä kärsiä.