| |

7 Wonders

53 Jakoa
7 Wonders lautapeli

Kesto: 30min Pelaajamäärä: 2-7

Suhteeni 7 Wondersiin on ollut jokseenkin ristiriitainen. Lautapeliharrastusta aloittaessani törmäsin nopeasti kyseiseen peliin. Peli tuntui aluksi turhan sekavalta ja turhauduin symbolien määrän takia ja päätin olla enää ikinä pelaamatta kyseistä peliä. Tällä hetkellä 7 Wonders on lempipelini, jota olen aina valmis pelaamaan porukalla kuin porukalla. Ei olekaan mikään ihme, että peli voitti vuoden 2011 aikuistenpelin tittelin. Tällä hetkellä Lautapelit.fissä kyseinen peli on ostetuimpien pelien kärjessä.

Tässä on 7 Wonders arvostelu, sillä peli ansaitsee suitsutusta! Kyseessä on korttipeli, joka jakautuu aikakausiin. Peli saattaa aluksi turhauttaa vasta alkanutta lautapeliharrastajaa sen symbolien paljouden takia. Parin pelin jälkeen symbolit alkavat kuitenkin avautua ja pelaamisesta tulee varsin nautinnollista.

7 Wonders kortit

Peli taipuu 2-7 pelaajalle. Kaksinpelinä en kuitenkaan sitä suosittele. 7 Wondersissa on kolme aikakautta, joiden yhteydessä pelataan yksi korttipakka, joka kiertää pelaajien kesken. Pelissä koukuttavinta on se, että ei ole olemassa vain yhtä tapaa voittaa vaan pelaajat voivat useankin pelikerran jälkeen koittaa erilaisia strategioita. Voi esimerkiksi kerätä paljon sotavoimaa, rakentaa ihmeitä, tehdä tiedettä, kerätä paljon voittopisteitä sekä yrittää blokata muilta pelaajilta kortteja, joita he kipeästi tarvitsisivat voittoon.

Paketin sisältö

7 Wonders sisältää seitsemän hienosti kuvitettua pelilautaa, seitsemän pelaajakorttia, 49 ensimmäisen, toisen ja kolmannen aikakauden korttia, 46 voitto- ja tappiomerkkiä, 46 rahaa, yhden pisteytyskirjan sekä yhden ohjekirjan.

7 Wonders rahaa, kortteja ja sotamerkkejä

Suosittelen korttien päällystämistä, sillä pienemmillä pelaajamäärillä osa korteista jää käyttämättä. Näin korttien kuluminen on epätasaista, jonka kortit päällystämällä voi ehkäistä. Säännöt on selkeästi kerrottu ja luettavissa myös suomenkielellä. Pisteytyskirja on selkeä ja helpottaa huomattavasti pisteiden laskemista. Koko huvitus maksaa Lautapelit.fissä 39 euroa. Mielestäni peli on hyvin edullinen komponenttien määrään sekä  pelin laatuun nähden. Olisin itse valmis maksamaan tästä lystistä huomattavasti enemmänkin.

7 Wonders – korteista kaupungiksi

Jokaisen aikakauden alussa pelaajille jaetaan satunnaisesti seitsemän korttia. Aikakaudet koostuvat kuudesta pelikierroksesta joiden aikana pelaajat valitsevat itselleen kortin, jonka he pelaavat pelilaudalleen. Tämän jälkeen kortit kiertävät vastapelaajiille. Pelissä on mahdollista kerätä erilaisia resursseja, savea, malmia, kiveä ja puuta. Näiden resurssien ansiosta muun muassa omien sotavoimien kouluttaminen, tieteen kehittäminen sekä ihmeiden rakentaminen mahdollistuvat.  Pelaajat voivat myös ostaa viereisiltä pelaajiltaan resursseja, joka lisää pelissä taktikoinnin mahdollisuutta. Onkin hyvä pohtia mitä resursseja hankkii itselleen, sillä muut pelaajatkin voivat hyötyä siitä.

7 Wonders pelilauta

Miltä se maistuu?

7 Wonders on hyvin koukuttava sekä nopea. Pelissä koukuttavinta on sen kepeys sekä monipuolisuus taktikoinnin suhteen. Olen pelannut 7 Wondersia monia kymmeniä kertoja, enkä vieläkään osaa sanoa mikä on paras lähestymistapa. Peli säilyttää hyvin uudelleen pelattavuutensa.

Pelin aikana on hyvin haastavaa arvioida kuka pelaajista tulee voittamaan kamppailun, joten jännitystä riittää pisteiden laskun loppuun asti.

Peli sopii mainiosti uusille lautapeliharrastajille, jotka haluavat saada hiukan esimakua ”oikeista” harrastajien lautapeleistä.  Uusien pelaajien kesken on kuitenkin syytä varautua pelaamaan peliä useamman kerran putkeen. Yhden pelin jälkeen 7 Wondersista voi jäädä vain paha maku suuhun, koska ensimmäinen pelikerta menee symboleita ihmetellessä ja strategioita pähkäillessä.

[Pelaatko pääasiassa kahdella pelaajalla? Peruspeli ei ole parhaimmillaan, mutta onneksi tähänkin ongelmaan on ratkaisu, pelistä on tehty todella mahtava kaksinpeliversio, lue arvostelu tästä!]

7 Wonders käynnissä
7 Wonders
10 / 10 Arvosana
Plussat
-Nopeat vuorot, vähän odottelua -Kestää hyvin useita pelikertoja
Miinukset
-Kortit on ehdottomasti päällystettävä epätasaisen kulumisen vuoksi
-Värisokeille korttien värien erottaminen voi tuottaa haasteita.
Lyhyesti
Loistava korttipeli sivilisaation kehityksestä, jota voi pelata nopeasti isommallakin porukalla samanaikaisten toimintojen vuoksi.Hinta: 38,95€ @ Poromagia.com
Hinta-laatusuhde8
Sääntöjen selkeys8.5
Temaattisuus4
Uudelleenpelattavuus9

Tämä lautapeli on nykyään ehdotonta klassikkomateriaalia. Jos peli ei ole tuttu, kannattaa siihen ehdottomasti tutustua. Jos tämä 7 Wonders arvostelu ei siihen innosta, niin ei sitten mikään! Peli sopii lähes kenelle tahansa, vaikkakin arvostelun mainitsema suuri ikonimäärä saattaa olla monille uusille pelaajille ongelma.

Tämä lautapeli on hieno paketti strategiaa ja taktiikkaa, mutta huomattavasti enemmän taktiikkaa. Ennen peliä tiedossa on, mitä kortteja pakka sisältää ja niiden pohjalta on helppo lähteä pohtimaan, mitä strategiaa lähtee hakemaan. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, mitä kortteja eteen tulee, joten omaa strategiaa on oltava valmis muokkaamaan pelin edetessä. Halusitko kerätä vihreitä tiedekortteja, mutta niitä ei tule? No, aivan turha jatkaa sillä strategialla, tee jotain muuta!

Pelin suurin etu on sen toimivuus suurillakin pelaajamäärillä. Seitsemällä pelaajalla peli toimii aivan yhtä sutjakkaasti kuin neljälläkin. Tätä ei voi sanoa muista lautapeleistä, joilla pelaajamäärän kasvaessa lähes poikkeuksetta kestokin kasvaa. Jos Amulia ei olisi, on 7 Wonders melkein ainoita strategia pelejä, jotka tähän pystyvät.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • | |

    Lautapelaamisen SM 2016: ”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus”

    53 Jakoa Lautapelaamisen SM 2016 joukkuemuodossa. Glooriaa. Verta. Hikeä. Itseasiassa yllättävän vähän hikeä. Eclipse, Nations: Dice, New York 1901 ja 7 Wonders: Leaders. Pöydällä oli mukana puolikkaana hakemassa mestaruutta Armopalapeli joukkueessa. Kovin hyvin ei kuitenkaan käynyt… Tapahtuman järjestelyt ja tapahtumasta saatu viihdearvo olivat kuitenkin yllättävän korkealla tasolla, joten sijoitus ei jäänyt harmittamaan. Tässä matkaraportti suoraan pelien ytimestä. Hieman…

  • Eeppinen suomalainen mahtiteos – Agemonia – Ensipuraisu

    53 Jakoa Välillä suomestakin pärähtää jotain jättimäistä. Jotain sellaista, jolloin lähdetään torille. Lautapelimaailman tori-ilmiö on käsillä juuri nyt. Agemonia on sen tason mahtijulkaisu, että samanlaista tullaan tuskin koskaan näkemään. Mikä mahtijulkaisu? No, ensinnäkin, rahaa ja työtä Lautapelit.fi on upottanut tähän julkaisuun enemmän kuin kaikkiin aiempiin julkaisuihin yhteensä. Agemonia on ollut todella suuri projekti. Toisena syynä,…

  • |

    Haaste: Top 10 pelattuna ennen vauvaa [FAILED]

    53 Jakoa Vauvan arvioitu saapumisaika on noin puolentoista kuukauden päässä. Pelko on suuri, jäävätkö pelit vähemmälle? Kauhistuttava ajatus. Tätä varten olemme asettaneet seuraavan haasteen. Boardgamegeekin top 10 pelit ovat kovaa ja mielenkiintoista valuuttaa. Kaikki eivät ole vielä kuitenkaan kokeneet pehmeiden käsiemme arvostavaa kosketusta. Asiaan on saatava muutos. About Latest Posts OonaTyyppi, jonka kiinnostuksen kohteita ja mielipuuhaa…

  • | | |

    Dawn of Peacemakers lautapelin arvostelu

    53 Jakoa Dale of Merchants, Dale of Merchants 2 ja paljon ystävällisiä eläimiä hieromassa kauppaa. Ennen tätä idylliä, asiat ovat kuitenkin olleet toisin. Sotaa. Kaaosta. Pelkoa. Tämä on Dawn of Peacemakers. Vai Sparta? Ei, kyllä se Dawn of Peacemakers on. Tässä välissä pari spoileria arvostelusta! 1. Dawn of Peacemakers tulee saavuttamaan toisiksi parhaat pisteet, mitä…

  • | |

    Lautapelaamaan 2015: Peliä ja fiiliksiä

    53 Jakoa Viikonlopun kestänyt Lautapelaamaan 2015 on ohi ja paikalta pääsi lähtemään muutamaa kokemusta rikkaampana. Muutamia pelejä sai testiin ja haisteltua yleistä tunnelmaa. Tapahtuma on ottanut viime vuodesta muutamankin tärkeän askeleen eteenpäin kohti parempaa tapahtumaa. Mitä Lautapelaamaan 2015 piti sisällään? No… Tässä kirjoituksessa pohdiskellaan yleisiä fiiliksiä ja huomioita Lautapelaamaan 2015 tapahtumasta. Hieman myöhemmin ilmestyy pieni katsaus…

  • | | | |

    Dale of Merchants lautapeli

    53 Jakoa Suomalainen yhdenmiehen pelitalo Snowdale Design ja Dale of Merchants lautapeli. Laakso täynnä eläimiä kilpailemassa pääsystä legendaariseen kauppiaiden kiltaan. Rehellisyys maan perii, joten jokaisella eläinlajilla on omat keinonsa huijata tiensä kiltaan muiden pyrkyreiden ohi. Dale of Merchants lautapeli on pakan rakentelua, joka kuitenkin eroaa selvästi lajityyppinsä vakiokastista, kuten  Dominionista ja Star Realmsista. Kickstarterin kautta harvoin julkaistaan suomalaistaustaisia pelejä lainsäädännöllisten…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *