Azul-pelaajan oma lauta, taustalla pelilaatikko ja laattapussi
| |

Ensipuraisu: Azul: Stained Glass of Sintra

12 Jakoa

Azul julkaistiin vuonna 2017 on siitä lähtien valloittanut maailmaa menestyksekkäästi. Peli pitää hallussaan ykkössijoja BoardGameGeekin abstrakti- ja perhepelilistoilla. Olin siis melko innoissani kun sain kuulla Arton varanneen kirjastosta Azulin uuden version – Azul: Stained Glass of Sintran. Tässä ensipuraisussa maistellaan uuden Azulin ensimmäisiä pelikertoja ja hieman epäreilusti verrataan tätä alkuperäiseen versioon.

Azul-pelaajan oma lauta, taustalla pelilaatikko ja laattapussi

Uuden Azulin teema on lasi-ikkunan rakennus edellisen posliinilaattojen sijaan. Uudet laatat ovat läpinäkyvää muovia ja ihan kivan näköisiä mutta eivät läheskään yhtä hienoja kuin edeltäjässään. Inspiraatiota on selkeästi otettu Azulin kilpailijaksikin nimeltyltä Sagradalta, mutta lopputulos jättää alka kylmäksi.

Jokaisella pelaajalla on oma rivistö kaksipuoleisia pahviliuskoja, jotka olisi tarkoitus saada täyteen lasipaloja. Laattoja draftataan tehdaslaatoilta ja pelaajan täytyy sijoittaa valitsemansa laatat aina samaan jonoon. Jonoihin on printattu mitä värejä niihin voi laittaa, joten ihan sooloiluksi homma ei mene. Valmiit lasijonot pisteytetään aina niiden tullessa valmiiksi, jolloin yksi käytetyistä lasilaatoista asetetaan sille varatulle pisteytysruudulle. Pahviliuska käännetään ympäri, ja kun sekin on saatu valmiiksi poistetaan liuska kokonaan pelistä.

Teeman toteutus ärsyttää tältä osin. Saadessaan lasijonon valmiiksi toiseen kertaan pelaaja poistaa koko liuskan omalta pelialueeltaan, joka jättää jälkeensä lopputuloksen jota voisi verrata piikkejä menettäneeseen kampaan. Mielellään katselisimme kaunista lasi-ikkunaa tai edes jotain joka viittaisi siihen että työtä on tehty, kaksi riviä pisteytyslaattoja on parhaimmillaankin näkynä lähinnä meh.

Laattojen draftaaminen on toteutettu samaan tapaan kuin edellisessä Azulissa, ja se sujuukin sulavasti. Miinuslaatat ovat tällä kertaa hieman rajumpia, sillä ylimääräiset laatat sekä seuraavan kierroksen aloituslaatta lasketaan särkyneisiin lasinpalasiin, joita mitataan pistelaudan mittarilla. Tässä mittarissa yhden laatan hinta voi olla jopa kolme miinuspistettä, joten hutinostoihin ei ole varaa. Tosin maksimiraja tulee vastaan -18 pisteessä, jonka jälkeen laattoja voi heittää surutta roskiin.

Arton pelilautaa ennen loppupisteytystä

Pelistä löytyy jokaiselle oma rakentajanappula, jolla on outo fiksaatio siitä mihin suuntaan hän voi rakentaa. Pelaajalla on nimittäin mahdollista pelata lasilaattoja joko siihen jonoon minkä edessä rakentaja seisoo, tai minne tahansa tämän oikealle puolelle. Pelaaja voi siirtää hänet takaisin äärivasemmalle käyttämällä siihen koko vuoronsa. Tämä ei juuri rankaise kahden pelaajan pelissä, mutta suuremmalla porukalla voi menettää monet lasilaatat jaettavien kasasta.

Lasijonoja olisi rakentajan mieltymyksistä huolimatta hyvä rakentaa oikealta vasemmalle. Nimittäin pisteyttäessä jononsa pelaaja saa printatun pistemäärän lisäksi pisteet uudelleen niistä lasilaatoista jotka ovat jo valmiiksi saatujen jonojen merkkeinä – nyt pisteytettävän oikealla puolella. Parhaimmillaan pisteytys kasvaa kasvamistaan kun saa alkuun muutaman pisteen pelilaudan oikeaan laitaan, mutta jos suunnittelee huonosti jää helposti muista pelaajista jälkeen.

Pelissä joka kierroksella on oma erityispisteitä antava värinsä, joten pelaajien täytyy miettiä tarkkaan millä hetkellä lasijononsa rakentavat. Meillä esimerkiksi ensimmäisen kierroksen erityispisteitä antavia oransseja laattoja tupsahti jaettavaksi hulppeat yksi kappaletta. Hän ei päätynyt pisteytettäväksi sillä kierroksella.

Pisteytyslauta ennen loppupisteytystä.

Loppupisteytysvaihtoehtoja on kaksi, joista valitaan toinen jokaisen pelin aluksi. Toisessa, ehkä helpommassa versiossa, pelilauta on jaettu kahden jonon pareiksi. Tavoitteena on rakentaa parit mahdollisimman tiiviisti. Toisessa versiossa kerättävien laattojen värillä on merkitystä, jolloin yhteen väriin on syytä keskittyä.

Pelasimme kaksi peliä, yhden kummallakin loppupisteytysvaihtoehdolla. Jälkimmäinen peli väreihin keskittyvällä pisteytystyylillä sujui paljon paremmin ja siitä jäi parempi loppufiilis, mutta se saattoi myös johtua siitä että pelin säännöt olivat jo tuttuja. Kaikenkaikkiaan Azul: Stained Glass of Sintra jäi pettymykseksi eikä tule koristamaan pelihyllyämme tätä lyhyttä kirjastovierailua kauempaa. Alkuperäinen Azul sen sijaan on edelleen ansainnut paikkansa siellä. Voi olla että ilman alkuperäisen pelin nostattamia toiveita olisimme tykänneetkin pelistä ihan eri tavalla, mutta nyt kävi näin. Ensi kerralla nimetkää pelinne paremmin.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa käyttäjälle Virpi Leinonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

2 kommenttia

  1. Pieni sääntötäsmennys: jos miinusmittari menee koskaan -18 pisteeseen, pelaaja menettää välittömästi 18 pistettä ja palaa miinusmittarin alkuun. Miinusten määrällä ei siis ole kattoa, eikä lasia voi heittää surutta menemään.