BGG Top 10 haaste: FAILED

12 Jakoa

bggtop10failed

Twilight Strugglen säännöt odottivat pöydällä. Ne oli kertaalleen luettu läpi ja vaativat vain viimeiset silmäilyt ennen kuin peli lähtisi käyntiin. Peli oli ajateltu pelattavaksi seuraavana päivänä. Haaste olisi sen jälkeen kahta peliä vaille valmis. 24.6. tapahtui kuitenkin jotain, joka järisytti haastetta pohjiaan myöten. Meidät oli lyöty.

Aikaa piti olla vielä noin kolme viikkoa. Pahin haastajamme, tuo pahamainen vauva, päätti kuitenkin tehdä äärimmäisen muuvin ja syöksyi kohti maailmaa täysin odottamatta. Tappio oli ilmeinen. Vauva oli voittanut meidät. Haaste epäonnistui.

Perheemme on ollut kuukauden verran siis kolmen hengen laajuinen ja tämä on asettanut prioriteetit ja ajankäytön uudelle tolalle. Tästä johtuen pelit ovat jääneet joksikin aikaa kokonaan sivuun, kuten myös blogi. BGG Top 10 haaste saa odottaa.

Ei kuitenkaan huolta! Palaamme vähitellen jälleen lähes entiseen pelitahtiin ja samalla blogikin alkaa elää jälleen vanhaa elämäänsä. Scythen pelitestaus jäi kuitenkin ikävästi vaiheeseen. Saimme vielä paikan toisessa aallossa, mutta työ- ja vauvakiireiden vuoksi se taitaa ikävä kyllä jäädä tältä osin yhteen testikertaan. Palaamme kuitenkin Scythen pariin kun se julkaistaan.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • | |

    Village

    12 Jakoa Elämä kylässä on täynnä valintoja. Kyläläiset voivat käydä kauppaa, osallistua messuihin, edetä neuvostossa tai lähteä vaikkapa seikkailemaan. Perheen lisääntyminen on myös tärkeätä suvun jatkumisen kannalta.  Väistämätön on kuitenkin jokaisella kyläläisellä edessä. Kyläläiset kuolevat ennemmin tai myöhemmin. Osa pääsee arvostettuun kronikkaan ja osa haudataan arvottomasti nimettömien hautausmaalle. Village on  2012 Spiel des Jahres voittaja…

  • | | |

    Kotoisaa lautapelikulttuuria

    12 Jakoa Siitä on noin viisi vuotta kun Kristianin kanssa hurahdimme tosissamme lautapeleihin. Pelailemme erilaisia lautapelejä vähintään kerran viikossa ja sen lisäksi tykkäämme järjestää vuodenaikaan sopivia pienimuotoisia lautapelipläjäyksiä. Vuoteen kuuluu tietysti myös erilaiset lautapelitapahtumat ja lautapelimatkat… Lautapelikulttuuria Esimerkiksi Halloweenina leivoimme muun muassa teemaan sopivia hämähäkkimuffineja ja pelasimme ”kauhulautapelejä” kuten Dead of Winteriä sekä Werewolfia, asiaan kuuluvaa kauhumusiikkia…

  • | |

    7 Wonders

    12 Jakoa Kesto: 30min Pelaajamäärä: 2-7 Suhteeni 7 Wondersiin on ollut jokseenkin ristiriitainen. Lautapeliharrastusta aloittaessani törmäsin nopeasti kyseiseen peliin. Peli tuntui aluksi turhan sekavalta ja turhauduin symbolien määrän takia ja päätin olla enää ikinä pelaamatta kyseistä peliä. Tällä hetkellä 7 Wonders on lempipelini, jota olen aina valmis pelaamaan porukalla kuin porukalla. Ei olekaan mikään ihme, että…

  • | | |

    Prototyyppailua: Scythe

    12 Jakoa Päivitys: Scythe on saanut kokopitkän arvostelun Pöydällä blogissa, joka on ilmestynyt 29.8.2016. Lue se tästä. Scroll to the bottom of the post for english! Stonemaier Gamesin (Viticulture, Euphoria) uusin tulokas, Scythe on aiheuttanut erittäin suurta kohua Boardgamegeekissä, tähän mennessä pääasiassa järjettömän hienon graafisen toteutuksen ansiosta. Peli on juuri siirtynyt pelitestausvaiheeseen ja olimme onnekkaita päästessämme…

  • | |

    Lautapeli joululahjaksi? – Parhaat joululahjat 2023

    12 Jakoa Lautapeli on mitä mainioin valinta joululahjaksi! Harkintaa täytyy kuitenkin käyttää: lautapelejä on nykyään iloksemme tarjolla mitä erilaisimmille pelaajille, eikä kaikki sovi kaikille. Myös myytävien pelien laatu vaihtelee rajusti. Pelaajien Valinta -tarra pelin kannessa on takuuvarma merkki siitä, että kyseessä on hintansa arvoinen peli! Älä annan perhepeli -kategorian hämätä, sillä se sisältää pelejä, joilla…

  • | |

    Ponzi Scheme

    12 Jakoa Erilaiset huijaukset ovat aina kiehtoneet pientä, hieman kieroutunutta mieltäni. Nuorempana Hustle kuului eräisiin ehdottomiin suosikkisarjoihini televiision puolelta. Valitettavasti ja onneksi, käytännön kokemus jäi aina saavuttamatta. Lautapelimaailman teemavalikoima laajenee jatkuvasti kiitettävällä vauhdilla ja unelmat on tehty toteutettaviksi. Ei, rakkaat eroottiset lonkerot, en puhu nyt teistä. Keinottelijan unelmani saa toteutua varsin laillisin keinoin, sillä Ponzi…

Vastaa käyttäjälle Kristian Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

5 kommenttia

  1. Tsemppiä vauvan hoitoon! Oma esikoinen saapui viime jouluna ja kyllähän siinä kaikki pelailu jäi muutamaksi kuukaudeksi jäihin, mutta ensi kuussa on tarkoitus osallistua läheisen lautapelikerhon iltoihin. Scythen testailu toi minut näille sivuille ja jatko odotetaan!

    1. Kiitos Renni! Sitä tarvitaan! Kyllä tästä pikkuhiljaa pysty taas alkaa pelailemaan ja blogailemaan. Mekin odotetaan, että päästään testamaan Scytheä uudestaan. 🙂