BGG Top 10 haaste: FAILED

12 Jakoa

bggtop10failed

Twilight Strugglen säännöt odottivat pöydällä. Ne oli kertaalleen luettu läpi ja vaativat vain viimeiset silmäilyt ennen kuin peli lähtisi käyntiin. Peli oli ajateltu pelattavaksi seuraavana päivänä. Haaste olisi sen jälkeen kahta peliä vaille valmis. 24.6. tapahtui kuitenkin jotain, joka järisytti haastetta pohjiaan myöten. Meidät oli lyöty.

Aikaa piti olla vielä noin kolme viikkoa. Pahin haastajamme, tuo pahamainen vauva, päätti kuitenkin tehdä äärimmäisen muuvin ja syöksyi kohti maailmaa täysin odottamatta. Tappio oli ilmeinen. Vauva oli voittanut meidät. Haaste epäonnistui.

Perheemme on ollut kuukauden verran siis kolmen hengen laajuinen ja tämä on asettanut prioriteetit ja ajankäytön uudelle tolalle. Tästä johtuen pelit ovat jääneet joksikin aikaa kokonaan sivuun, kuten myös blogi. BGG Top 10 haaste saa odottaa.

Ei kuitenkaan huolta! Palaamme vähitellen jälleen lähes entiseen pelitahtiin ja samalla blogikin alkaa elää jälleen vanhaa elämäänsä. Scythen pelitestaus jäi kuitenkin ikävästi vaiheeseen. Saimme vielä paikan toisessa aallossa, mutta työ- ja vauvakiireiden vuoksi se taitaa ikävä kyllä jäädä tältä osin yhteen testikertaan. Palaamme kuitenkin Scythen pariin kun se julkaistaan.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • | |

    7 Wonders

    12 Jakoa Kesto: 30min Pelaajamäärä: 2-7 Suhteeni 7 Wondersiin on ollut jokseenkin ristiriitainen. Lautapeliharrastusta aloittaessani törmäsin nopeasti kyseiseen peliin. Peli tuntui aluksi turhan sekavalta ja turhauduin symbolien määrän takia ja päätin olla enää ikinä pelaamatta kyseistä peliä. Tällä hetkellä 7 Wonders on lempipelini, jota olen aina valmis pelaamaan porukalla kuin porukalla. Ei olekaan mikään ihme, että…

  • | |

    Ensipuraisu – Vast: The Crystal Caverns lautapeli

    12 Jakoa Örkkejä ja lohikäärmeitä, aarteita ja sankareita. Mikä loistava teemaidea, Vast kuulostaa jo nyt innovatiiviselta! Vast: The Cystal Caverns on juuri tätä, teemaltaan kulahtaneen rehellistä luolamättöä. Mutta! Älä pysähdy, arvon ihminen. Vastin perinteisyys jää tähän, se on todellakin jotain innovatiivista. Vast: The Crystal Caverns mainostaa olevansa asymmetrisin peli ikinä eli evö. Väritä minut kiinnostuneeksi,…

  • | |

    Dominion lautapelin arvostelu – leppoisaa pakanrakentelua

    12 Jakoa Dominion on peli, jota fanittavat niin vasta-alkajat kuin lautapeliharrastajatkin.  Pelissä on tuuria sekä taktikointia sopivassa suhteessa. Dominionista erilaisen tekee se, että vain osa pelaajan korteista on kerrallaan käytössä. Tämä hyvin uniikki pelinkulku on ihastuttanut lautapelien pelaajat. Paketin sisältö Dominion on korttipeli ja näin ollen peli sisältää 500 korttia. Peliä suunniteltaessa on kiinnitetty hyvin…

  • | |

    Scythe lautapeli

    12 Jakoa Viikkokaupalla Boardgamegeekin kuumimpien pelien kärjessä. Järjettömän ennakko-, Kickstarter- ja jälkihypen armoitettu messiaspeli. Stonemaier Gamesin neljäs lautapeli. Scythe lautapeli. Jakub Rozalskin äärettömän hienoa grafiikkaa, mukaansatempaavan temaattinen pelimaailma, euromaista moottorinrakennusta ameritrash taisteluilla höystettynä…tätä kaikkea Scythe lautapeli lupaa olla. Scythe lautapeli on loistava, mutta ei tarpeeksi loistava ollakseen se odotettu lautapelimaailman Messias. Scythe lautapeli, ensiaskeleet ja Kickstarter menestys…

  • | |

    Vuoden 2017 satoa häpeillessä

    12 Jakoa Vuosi 2017 oli hieno vuosi, vaikkakin lautapelillisesti hiljaisimpia vuosia pitkään aikaan. Vuoden hienous ja lautapelittömyys ovat kuitenkin yllättävällä tavalla yhteydessä, sillä suurimman osan vuodesta vei mukanaan hurjan hehkeä raskausaika. Meillä tämä hehkeys tarkoitti lähinnä väsymystä, joka ei sovi kovin hyvin yhteen lautapelien kanssa. Laihaa oli, mutta hyvästä syystä. Tässä kun huolella kasvattaa niin…

  • |

    Vuosi 2016: Osumia ja ohilyöntejä

    12 Jakoa Uusi vuosi on jo edennyt hyvää vauhtia, mutta fiilistellään vielä kuitenkin hetki viime vuoden helmiä ja sikoja. Vuosi 2016 ei ollut mahdottoman tehokas pelivuosi meidän osaltamme. Omaa aikaa oli hyvin rajatusti johtuen yksivuotiaasta pikku vipeltäjästä.  Tästä syystä pidämmekin lautapeleissä laatua määrää arvokkaampana. Pelikertoja vuoteen mahtui yhteensä 171 ja uusia tuttavuuksia vuonna 2016 kertyi 35 kappaletta….

Vastaa käyttäjälle Oona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

5 kommenttia

  1. Tsemppiä vauvan hoitoon! Oma esikoinen saapui viime jouluna ja kyllähän siinä kaikki pelailu jäi muutamaksi kuukaudeksi jäihin, mutta ensi kuussa on tarkoitus osallistua läheisen lautapelikerhon iltoihin. Scythen testailu toi minut näille sivuille ja jatko odotetaan!

    1. Kiitos Renni! Sitä tarvitaan! Kyllä tästä pikkuhiljaa pysty taas alkaa pelailemaan ja blogailemaan. Mekin odotetaan, että päästään testamaan Scytheä uudestaan. 🙂